Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
30.01.2012 - 21:48

Kuluneella viikolla teimme koulun valokuvauskurssin puitteissa yhden koko päivän ja kaksi puolen päivän retkeä. Siinä sivussa pääsin itsekin ulkoiluttamaan kameraa. Tässä viikon parasta antia.

Tiistaina ensimmäinen kohteemme oli Latokartanonkoski Perniössä, joka oli valokuvauksellisesti myös näyttävin kohde. Sieltä palatessamme poikkesimme pysähdyimme Teijossa kuvaamassa ja kävelimme polun Sahajärven rantaan. Tapaninpäivän myrsky oli kaatanut puita polun päälle ja paikkapaikoin kulku oli varsin hankalaa. Keskiviikkona iltapäivällä kävimme Kuusiston linnanraunioilla ja Kappelinmäellä kuvaamssa ja torstaina aamupäivällä kävimme Nautelankoskella Liedossa. Koska ehkä kaikkein hienoin kohde osui ensimmäsiseksi, tunnelma varsinkin Nautelankoskella pääsi jo hieman hiipumaan ja uutta kuvattavaa ei enää tahtonut löytyä.


Latokartanon kosken jälkeinen suvanto. Nouseva aurinko kajastaa puiden välistä.


Kokeilin kosken kuvaamista pitkällä ajalla ja matalalta. Valotusaika oli kuitenkin tarpeeksi lyhyt, jotta oikeassa reunassa oleva pärske tuli kuvaan näkyviin.


Täytyi tämä vakionäkymä sillaltakin kuvata kun oli niin hieno valaistusolosuhde.


Juuri ennen lähtöä autoille takaisin huomasin tämän kauniin suvannon.


Teijossa Sahajärven alapuolella oleva pieni suvanto oli jäätymässä.


Sama lampi toisesta suunnasta.


Edellisen kuvan lammen rannalla oleva jääputous.


Kuusiston linnanrauniot.


Kuva ruovikon sisältä Kuusistossa.


Vasta-aurinko Kappelinmäeltä.


Jään, veden ja lumen muotoja Nautelan koskella.


Nautelan koski.

dissertation proposals kirjoitti 05.03.2012 - 12:43
I think the morning in the forest should be extremely beautiful!
eye cream for dark circles kirjoitti 10.05.2012 - 07:50
I’m impressed with your post (Kolme koulun kuvausretkeä), I must say. Really not often do I encounter a weblog that’s each educative and entertaining, and let me inform you, you could have hit the nail on the head. Your idea is excellent; the problem is something that not enough individuals are speaking intelligently about. I’m very happy that I stumbled throughout this in my search for something regarding this.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Kirjoittelen ajatuksiani retkeilystä, retkivälineistä ja valokuvauksesta sekä luontoliikunnasta. Pyrin kokeilemaan ja löytämään totutuista tavoista poikkeavia tapoja retkeillä.

Viikon kuva