sunnuntai, 30. huhtikuu 2017

Läpileikkaus Huippuvuorten vaelluksen maisemiin

Huippuvuorten vaellus on nyt onnellisesti takanapäin ja voin keskittyä sen kuvalliseen antiin. Olen tähän kirjoitukseen liittänyt yhden panoraamakuvan jokaiselta reissun päivältä. Muutamina päivinä olosuhteet eivät kuvaamista suosineet, joten kuvavalintaan ei juuri valinnanvaraa ollut. Parhailta päiviltä hyviä kuvia olisi ollut useita ja on osin sattumaa, mikä on valikoitunut juuri tähän kirjoitukseen. Hyviä kuvia on vielä runsaasti julkaisematta, joten jatkoa vielä seurannee.

Reissun tapahtumista on jo kerrottu Ankarat Avotunturit -blogissa, joten minun on tässä turha ruveta niitä toistamaan. Henkilökohtaisen analyysin reissun tapahtumista julkaisen myös myöhemmin, joten jätetään sekin pois tästä postauksesta. Sen sijaan nostan tässä esiin muutamia erityisongelmia liittyen panoraamakuvien kuvaamiseen tällä reissulla.

Ensimmäinen kysymys on tietysti saada kamera ylipäätänsä toimimaan retken olosuhteissa. Käytössäni on Canonin pieni pokkarikamera, jonka normaali akku lakkaa toimimasta 15 asteen pakkasessa. Siispä olen liittänyt kameraani otsalamppuni ulkoisen pariston, jota pidän taskussa ja silikonijohdon avulla johdan siitä sähkön kameraan. Silikonijohto on osoittautunut hyväksi sillä se kestää käyttökelpoisena yli 30 asteen pakkasissa. Näin olen saanut kamerani toimimaan surkeasti vinkuen, mutta melko luotettavasti kovissakin pakkasissa. Tosin tällä kertaa retken loppupuolella kameran näyttöön alkoi ilmestyä mustia viiruja, jotka päivän mittaan vaihtelivat paikkaa. Viirut ovat nyt kadonneet, kun kamera on palannut normaaleihin olosuhteisiin. Kameraa säilytin aina ulkona pakkasessa, jotteivät lämpötilanvaihtelut olisi aiheuttanut kosteusvaurioita. Kerran kameralle putosi vesipisara, joka heti jäätyi linssin rakenteisiin ja esti kuvaamisen, kunnes illalla olin kuivannut kameran teltassa perusteellisesti.

Oman haasteensa panoraamojen kuvaamiseen tuo Huippuvuorten valo. Aurinko ei täällä juuri koskaan nouse korkealle, mistä syystä varjot ovat hyvin pitkiä. Siksi myötäaurinkoon oma varjo tahtoo aivan väkisin tulla mukaan kuvaan. Yksi paljon käyttämäni tapa kiertää tämä oli käyttää vuorten varjoja hyväksi. Vuoren varjossa ei ole omaakaan varjoa. Toinen tapa oli kuvata kuvat yläviistoon, mutta välillä olisi ollut kiva saada kuvaan myös etualan lunta sinisen taivaan sijaan.

Talvivaelluksille tyypillinen ongelma on myös oma ja ryhmän latu kuvassa. Pehmeään lumeen syntyi ryhmästä syvä jälki, joka rajoitti kuvaamista tulosuuntaan. Eteenpäin ja sivuille kuvaussektorit olivat yleensä vapaat. Erityisesti alkumatkasta ihan oma lukunsa jälkien tuottajina olivat Huippuvuorten lukuisat moottorikelkat, joiden jälkiä oli ihan joka paikassa. Aina muut ryhmäläisetkään eivät hahmottaneet kuvaustyyliäni. Kun siirryin etuviistoon oikealle aloittaakseni kuvaamisen sitä suunnasta niin, joku tietysti hahmotti, että silloin vasemmalla sektorissa on hyvin tilaa kyykkypissalle. Sitten kun olin päässyt kuvaussektorin vasempaan reunaan, niin siellä olikin jo jotain kuvan kannalta ylimääräistä. Ja sen verta hienotunteisuutta minusta kuitenkin löytyi, etten kuitenkaan kuvannut tarpeilla olevia matkakumppaneitani, vaikkakin photoshopilla sellaisen ihan hyvin olisi voinut poistaa kuvan reunasta varsin huomaamattomasti. Sen sijan ladun ja moottorikelkanjälkien poistoon olen kyseistä ohjelmaa käyttänytkin.

Myös retkikunnan varsin tiukka aikataulu rajoitti kuvaamista. Legitauko kesti tarkkaan kymmenen minuuttia ja silloin oli tehtäviä valintoja siitä, käyttikö tauon kuvaamiseen, juomiseen vai legieväiden syömiseen. Onneksi olen totuttanut itseni tulemaan toimeen vähällä juomisella ja matkallakaan ei ihan joka tauolla ole tarvetta syömiseen, joten useimpina taukoina saatoin keskittyä kuvaamiseen muiden aktiviteettien sijaan.

Kaikesta huolimatta sain kuitenkin lukuisia onnistuneita panoraamoja aikaiseksi joita nyt ja myöhemmin voin julkaista täällä.  

Huippis_Panorama1.jpg
31.3.2017 Hiorthfjellet ja Operafjellet, Adventdalen.

Huippis_Panorama2.jpg
1.4.2017 Helvetiafjellet ja Arctowskifjellet, Adventdalen.

Huippis_Panorama3.jpg
2.4.2017 Sticky Keep, Eskardalen.

Huippis_Panorama4.jpg
3.4.2017 Milne Edwardsfjellet, Sassendalen.

Huippis_Panorama5.jpg
4.4.2017 Stensiöfjellet ja Wallenbergfjellet, Rabotbreen.

Huippis_Panorama6.jpg
5.4.2017 Nashornet ja Strökärfjellet, Von Postbreen.

Huippis_Panorama7.jpg
6.4.2017 Skedvifjella, Barkowfjellet, Flaska ja Bikja, Philippbreen.

Huippis_Panorama8.jpg
7.4.2017 Massonfjellet, Bogačevryggen ja Svanbergfjellet, Lomonosovfonna.

Huippis_Panorama9.jpg
8.4.2017 Snømannen ja Passhetta, Millingbreen.

Huippis_Panorama10.jpg
9.4.2017 Astronomfjellet ja Newtontoppen, Kvitbreen.

Huippis_Panorama11.jpg
10.4.2017 Bleigen, Venusfellet, Galileotoppen ja Didierfjellet, Trebrepasset.

Huippis_Panorama12.jpg
11.4.2017 Jeffreystoppen, Solfjellet, Vestafjellet ja Irvinefjellet, Gallerbreen.

Huippis_Panorama13.jpg
12.4.2017 Pallasfjellet ja Chadwickryggen, Tryggvebreen.

Huippis_Panorama14.jpg
13.4.2017 Tryggvebreen Junofjelletiltä.

Huippis_Panorama15.jpg
14.4.2017 Grøssfjellet, Trygvebreen.

Huippis_Panorama16.jpg
15.4.2017 Trikolorfjellet, Sentinelfjellet ja Odellfjellet, Mittag-Lefflerbreen.

Huippis_Panorama17.jpg
16.4.2017 Jäävuorilaakso, Heclastakken, Framstakken ja Trikolorfjellet, Hoglandvatnet.

Huippis_Panorama18.jpg
17.4.2017 Jacsonfjellet, Pukkelkammen ja Luxorfjellet, Ragnarbreen.

Huippis_Panorama19.jpg
18.4.2017 Pyramiden, De Geerfjellet, Nordenskiöldbreen ja Campbellryggen, Billefjorden ja Lykteneset.

keskiviikko, 11. tammikuu 2017

Kaamosvaellus Kiilopään seutuvilla

Tämän talven kaamosvaellus suuntautui Saariselälle Kiilopään maisemiin. Ajankohtana oli uudenvuoden tienoo ja kestoa reissulle tuli kuusi yötä. Jollain tavalla valoisaa aikaa oli päivästä kuutisen tuntia, mistä noin neljä tuntia oli riittävän valoisaa valokuvaukseen ilman jalustaa. Päivän valoisan ajan pyrimme pääsääntöisesti olemaan liikkeellä, jolloin hiihtomatkaa reissulla kertyi yhteensä 69 kilometriä. Muutamana iltana hiihdimme pitempään vielä pimeässäkin. Vaellus keskittyi Kiilopään ympäristöön, sillä pidemmälle meno olisi vaatinut pidempiä aikoja hiihtoa pimeässä.

Vaikka kaamoksen viralliseen loppumiseen Saariselällä olikin vielä aikaa muutama päivä, pääsimme viimeisenä päivänä tunturin huipulta näkemään auringon n. 50 minuutin ajan kunnes se meni piiloon Suku-Nattasen taakse. Saimme  vielä mahdollisuuden toiseen päivään, kun aurinko tuli vielä uudestaan esiin Nattastunturien välistä vajaan kymmenen minuutin ajaksi.

Pilvisinä päivinä tuli varsin vähän kuvatuksi, koska silloin valo ei juuri innostanut kuvaamiseen. Myöhemmin keväällä valoa kuvaamiseen olisi paljon enemmän ja pilvisinä päivinä kaamoksen hämärää ei kuviin oikein pysty vangitsemaan – kuvat näyttävät pelkästään alivalottuneilta.

Onneksi kolmena päivänä pilvet repeilivät ja auringon valo tarjosi maisemaan väriä sekä valojen ja varjojen vaihtelua. Kauniin sään varjopuolena oli luonnollisestikin kova pakkanen. Lämpömittarin lukema tippui parhaimmillaan -34 asteen tuntumaan, mikä tietenkin toi omat haasteensa kuvaamiseen. Erillisellä akulla, jota pidin takin alla, kuvaaminen kuitenkin sujui ongelmitta.

Kahtena viimeisenä iltana luonto tarjosi meille mitä upeimmat revontulinäytelmät ja kun Niilanpään porokämpän pihassa maisemakin oli kohdallaan, sain kuvatuksi tähän mennessä parhaat revontulikuvani.

Saariselka_Panorama3.jpg
Kutturapäät ja Rautupää kehystävät Rautuojan laaksoa.

Saariselka_Panorama5.jpg
Raututunturin ja Aaslakkapään välinen satula.

Saariselka_Panorama9.jpg
Rautuoja.

Saariselka_Panorama11.jpg
Aaslakkapää.

Saariselka_Panorama10.jpg
Kopsusselkä.

Saariselka_Panorama12.jpg
Aurinko on juuri kivunnut horisontin yläpuolelle

Saariselka_Panorama4.jpg
Kopsuspäällä keskipäivän aurinko kohoaa juuri Nattastunturien tasalle.

Saariselka_Panorama7.jpg
Kopsuspäätä pohjoiseen.

Saariselka_Panorama2.jpg
Raututuntureita.

Saariselka_Panorama8.jpg
Niilanpään vanhan poroerotuspaikan maisemia.

Saariselka_Panorama1.jpg
Revontulten ilotulitusta Niilanpään yllä.

Saariselka_Panorama6.jpg
Lumista metsää polun varresta juuri ennen Kiilopäätä.

tiistai, 19. huhtikuu 2016

Panoraamoja Sarekin tunturialueelta

Maaliskuun puolessa välissä tein kahden viikon vaelluksen Sarekin alueelle. Matkakumppaninani oli Otso, viimetalvisen kurssin osallistujia. Matkasuunnitelma oli yksinkertainen: lähtö ja paluu Ritsemissä ja siinä välissä kaksi viikkoa kiertelyä laaksojen pohjia Sarekin tunturialueiden välissä. Olosuhteiden salliessa suunnitelmissa oli tehdä päiväretkiä alueen huipuille. Pieni ryhmäkoko salli vapaamman liikkumisen ja aikaa valokuvaamiseen oli edellistä reissua paremmin.

Sarek_Panorama20b.jpg
Akkajauren jäätä ja saman niminen tunturi.

Sarek_Panorama18b.jpg
Ensimmäinen leiripaikkamme Áhkká-tunturin juurella.

Sarek_Panorama9b.jpg
Aurinko laskee Sarek- ja Áhkká-massiivien väliin.

Sarek_Panorama23b.jpg
Gássaláhko kohti Sarekin tunturialuetta.

Sarek_Panorama15b.jpg
Gássaláhko, Sarek-massiivi ja Áhkká-tunturi.

Sarek_Panorama25b.jpg
Maisema Guhkesvággen suulta.

Sarek_Panorama17b.jpg
Maisema Várdasdievválta pohjoiseen. Vasemmalla Sarek Nordtoppen ja oikealla Skanátjåhkkå.

Sarek_Panorama22b.jpg
Maisema Sarek Nordtoppenin rinteeltä kohti itää.

Sarek_Panorama19b.jpg
Sarek Nordtoppen ja sen pohjoispuoleinen nimetön huippu.

Sarek_Panorama26b.jpg
Guhkesvágge ja Skanátjåhkkå.

Sarek_Panorama24b.jpg
Guhkesvágge, Sarek-massiivi ja Áhkká-tunturi illalla.

Valokuvauksen kannalta reissun säät olivat kovin kaksijakoiset. Ensimmäisen viikon säät olivat hyvin vaihtelevat: täydellisestä kaikenpeittävästä sumusta hyvinkin kirkkaisiin hetkiin. Sään muutokset olivat hyvin nopeita, vain harvoin illalla oli samankaltainen sää kuin aamulla. Vain muutamassa tunnissa sää saattoi vaihtua pilvettömän kirkkaasta pilviseen ja kaikenpeittävään sumuun. Nopeasti muuntelevat säät tarjosivat loistavat mahdollisuudet maisemakuvaukseen.

Seuraavalla viikolla säät muuttuivatkin täysin päinvastaisiksi. Ensin satoi vettä neljä päivää, mikä sen jälkeen kääntyi lumimyrskyksi, joka pakotti meidät kolmeksi päiväksi telttaan. Nuo päivät vietimme todella komeissa maisemista, mistä vain näimme aavistuksenomaisia välähdyksiä sateen ja lumipyryn keskeltä. Kameranikin sai siipeensä kosteudesta ja lakkasi toimimasta. Kikkailemalla sain sillä jokusen kuvan kuvatuksi, kunnes sain sitä teltassa sen verta kuivatuksi, jotta se taas alkoi toimia normaalisti.  

Sarek_Panorama3b.jpg
Leiripaikka Guhkessvággessa aikaisin aamulla, Skanábákte vasemmalla, Sarek Nordtoppen oikealla.

Sarek_Panorama14b.jpg
Usva hälvenee Guhkessvággessa.

Sarek_Panorama16b.jpg
Niendotjåhkkå.

Sarek_Panorama4b.jpg
Ähpár-massiivi Liehtjitjávrren yli.

Sarek_Panorama5b.jpg
Niendotjåhkkå ja Sjuodji.

Sarek_Panorama8b.jpg
Ruopsokpuollda ja Dágartjåhkkå juuri ennen auringonnousua.

Sarek_Panorama1b.jpg
Sitojauren laakso, Áhkábákte, Dágartjåhkkå ja Ruopsoktjåhkkå

Sarek_Panorama11b.jpg
Dágartjåhkkå, Basstavágge ja Ruopsoktjåhkkå.

Untitled_Panorama21b.jpg
Basstavágge ja Lulep Basstaskájdásj.

Sarek_Panorama6b.jpg
Sarvatjåhkkå, Ähpár ja Bielatjåhkkå aamuvalossa.

Sarek_Panorama12b.jpg
Bielatjåhkkå, Spökstenen ja Låddebákte.

Sarek_Panorama13b.jpg
Låddebákte ja Bielloriehppe.

Sarek_Panorama7b.jpg
Álggavágge tihkusateessa.

Sarek_Panorama10b.jpg
Gisuris ympäristöineen.

Hiukan paremmin olisi pitänyt olla hereillä kuvatessa. Käytännössä tulin kuvanneeksi lähes kaikki panoraamat vaakakuvina. Sarekin tunturit ovat kuitenkin monin paikoin niin korkeita ja jyrkkiä, että ne olisivat edellyttäneet pystykuvausta, jotta olisi saanut kuvaan myös riittävästi taivasta vuorien päälle ja toisaalta myös riittävästi maata jalkojen juuresta. Pari parhaista panoraamoista onkin koostettu kahdesta vaakakuvista koostuneesta kokonaisuudesta, joista toinen on kuvattu ala- ja toinen yläviistoon.  

Reissun kuvalliseen antiin tulee kuitenkin olla tyytyväinen. Guhkesvággen ja Ähpár-massiivin seudut tarjosivat useita todella upeita näkymiä upeassa valossa. Paljon jäi vielä näkemättäkin. Álggavágge ja Ruohtesvágge taas kerran tarjosivat vain aavistuksen siitä, mitä kirkkaassa säässä voisi nähdä.

perjantai, 20. marraskuu 2015

Uudet aisat Kaitsu-ahkioon

Minulla on ollut varastossani pitkään vanha Savotan Kaitsu-ahkio, jonka ostin itselleni joskus 80-luvun lopulla. Se on palvellut minua monia vuosia erinomaisesti. Valmistajan mukaan se on suunniteltu erityisesti Etelä-Suomen metsäiseen maaston, sen rinnalla myytiin vieläkin tuotannossa olevaa Paljakka-ahkiota tunturiolosuhteisiin. Kaitsu on Paljakkaa kapeampi ja sen laidat ovat korkeammat. Sen lastitilavuuskin on hieman Paljakkaa pienempi.

CRW_0117.jpg
Aamu ahkion kyydissä Kurjenrahkalla, joskus aikaa sitten.

Kaitsun yksi parhaimpia ominaisuuksia ovat olleet sen aisat. Siinä aisat ovat kaksiosaiset niin, että lantiovyöhön kiinnittyvä osa on lasikuitua ja jäykkä. Ahkioon kiinnittyvä pää koostuu kahdesta joustavasta polyeteeniputkesta, jotka pujotetaan ahkiossa kiinni olevaan putkeen ja toisessa päässä lasikuituputki pujotetaan ulomman polyeteeniputken sisään. Putkien sisällä kulkee naru, joka ottaa osakseen varsinaisen vedon rasituksen.

Nämä aisat mahdollistavat ahkion aivan uskomattoman tarkan ohjailun esteiden ohi. Periaatteessa kaikista niistä pusikoista, mistä suksilla pystyy hiihtämään läpi, olen saanut ahkionkin seuraamaan perässäni. Lantion liikkeellä tiukoissa mutkissa on ollut mahdollista estää ahkion oikaiseminen mutkissa. Ominaisuus, jossa esimerkiksi muuten erinomainen Fjellpulkenin ahkio, on selvästi huonompi. Aisojen kiinnittyminen vielä ahkion kulmaan mahdollistaa sen, että aisat itse ohjaavat ahkiota esteiden ohitse. Yksi lisäetu aisaratkaisussa vielä on ja se on se, että aisat ja vetovyö jäävät ilmaan, kun ne riisuu, eikä niitä tauolla tarvitse ripustaa suksisauvoihin kastumisen ehkäisemiseksi.

IMG_2160.jpg
Ahkion kyljen vaurioita.

IMG_2152.jpg
Aisojen kiinnityksen reunat ovat kuluneet ja rispaantuneet.

Varjopuolena aisaratkaisussa on ollut se, että ne ongelmatilanteissa saattavat helposti katketa, varsinkin kokemattoman käsittelyssä. Katkenneen aisan voi muutamia kertoja korjata lyhentämällä niitä tai kääntämällä ympäri, mutta lopulta ollaan pisteessä, jolloin aisojen uusiminen on edessä. Kerran olen Savotalta ostanut uudet aisat ahkioon, mutta nyt 2000-luvulla Savotta ei enää harmikseni ole toimittanut uusia aisoja. Pitkään koetin löytää sopivaa muoviputkea, josta aisan voisi tehdä itse, mutta ahkiossa käytetty koko ei ole mikään standardikoko ja rakenteen vuoksi putken pitäisi olla juuri oikean kokoinen.

Niinpä aisojen katkeiltua tarpeeksi oli edessä uuden ratkaisun etsiminen. Eri vaihtoehtoja punnittuani päädyin uuden Paljakan metalliaisojen sovittamiseen ahkiooni. Sovittaminen vaati jonkun verran työtä, muttei mitään ylettömän vaativaa. Uudet aisat ostin Savotalta varaosina. Samalla päätin tehdä ahkiolleni perusteelliseen huollon, missä pesin hieman homehtuneen ja ummehtuneelta haisevan päälikankaan, paikkasin ahkion pintaan tulleet kolhut, joita oli melko runsaasti, vaihdoin kuluneet jalakset uusiin ja kiinnitin reunalistan uudelleen ja paremmin ahkioon.

IMG_2149.jpg
Putki, johon alkuperäiset aisat kiinnittyvät.

IMG_2162.jpg
Vanha kiinnitys poistettuna ja hiottuna.

IMG_2283.jpg
Vahvike lasikuidun kiinnitys, puutappi muottina.

IMG_2314.jpg
Uuden aisan kiinnityspaikka valmiina.

IMG_3781.jpg
Uusi aisa kiinnitettynä.

Ahkion aisojen vaihtaminen alkoi sillä, että poistin ahkiosta siihen laminoidut putket, joihin vanhat aisat pujotettiin. Ensin irrotin suurimat osat sahalla ja pihdeillä sekä sen jälkeen loput hiomapaperilla ja viilalla. Sitten suurensin ahkion etuosaan tulleet reiät tarpeeksi suuriksi uusien aisojen kumiosaa varten. Reiän reunat olivat jo aiemmin saaneet vaurioita ja nyt ne ohenivat entuudestaan, joten päätin vahvistaa niitä palalla uutta lasikuitukangasta. Näin reiän reuna kestäisivät entistä paremmin hankausta eri esteisiin. Lasikuitua kiinnittäessä käytin aisan muottina saman paksuista puutappia, jonka olin ympäröinyt muovilla, johon polyesterihartsi ei tartu. Näin varmistin, ettei uusi lasikuitu pienennä aisan reikää liiaksi. Lisäksi porasin reiän aisan kiinnikettä varten ja tässäkin käytin puutappia mittana. Tämän jälkeen jäljellä oli enää varsinainen aisan kiinnitys, jonka tiivistin mustalla silikonimassalla, jotta ahkio tarvittaessa olisi vesitiivis. Aisan sisällä kulkevan narun jouduin vaihtamaan ohuempaan, koska Paljakassa käytetty naru ei mahtunut kunnolla Kaitsun vetovyön kiinnikkeisiin.

IMG_2285.jpg
Lasikuituvahvisteen liimaus ulkopuolelta.Teipit kiristävät kankaan tiukalle.

IMG_2320.jpg
Uuden aisan kiinnityspaikka ulkoapäin.

IMG_3791.jpg
Aisa ja jalakset kiinnitettynä ulkoapäin.

Käytössä ahkioon oli tullut yllättävän paljon kolhuja, joista gelcoat-pinta oli lohjennut pois.  Osa paikoista näytti siltä, että niissä jo alun perin oli ollut ilmakupla ja gelcoat-pinta oli irrallaan kuitukerroksista. Kaikki nämä paikat täytin uudella kerroksella topcoatia, jonka hioin sitten kutakuinkin tasaiseksi ahkion pinnan mukaan. Aivan täydellisyyttä en tässä tavoitellut, mutta kunhan paljas lasikuitu saatiin peittoon.

IMG_2158.jpg
Vaurio gelcoatissa.

IMG_2321.jpg
Sama vaurio korjattuna.

Uudet jalakset tein mustasta polyeteenilevystä, jonka ostin valmiiksi oikean kokoisiksi soiroiksi sahattuna Etrasta. Jalasten päät viistin alkuperäisten jalasten tapaan viistoiksi nauhahiomakoneella ja porasin niihin reiät ruuveja ja niittejä varten. Jalasten etu ja takareuna ovat ahkiossa kiinni niiteillä, kun muut ovat ruuveilla. Näin tehdyt jalakset kiinnitin takaisin ahkioon. Kiinnityksessä käytin ruuvilukitetta tiivistämässä uusia ruuveja vanhoihin reikiin. Aika näyttää oliko ratkaisu järkevä, vai olisiko pitänyt liimata epoksilla. Epoksissa hieman huoletti, se jos ruuvit joskus tarvitsisi saada pois.

IMG_3789.jpg
Uusi jalas kiinnitettynä etureunastaan.

Irrotin kankaan ja ahkion reunaa kiertävän vanteen poraamalla niitit irti ja repimällä kankaan liimauksestaan. Kankaaseen oli tosiaan tullut ummehtunut haju ja homepilkkuja, jotka aika hyvin hävisivät pesussa. Arvioin kankaan kunnon vielä sellaiseksi, etten nähnyt tarpeelliseksi korjata sitä uudella, vaikka siinä muutama reikä olikin. Liimasin kankaan takaisin kontaktiliimalla ja kiinnitin ahkion reunaa kiertäneen alumiinivanteen takaisin. Koska useampikin vanhoista niiteistä oli jo tullut lasikuidusta läpi, Korvasin niitit alkuperäistä pidemmillä ja laitoin vielä niittien alle aluslevyn varmistamaan pysyvyyden.

IMG_3785.jpg
Niitti ja aluslevy.

Näillä korjauksilla ahkioni on taas valmiina uusiin seikkailuihin ehkä parempana kuin koskaan. Aika näyttää toimivatko uudet aisat yhtä hyvin, mutta ainakin sen, mitä ohjattavuudessa menetetään, niin toivottavasti kestävyydessä saavutetaan.

IMG_3793.jpg
Vanha ahkio valmiina uusiin seikkailuihin, vain lumi puuttuu.

torstai, 19. marraskuu 2015

Rymättylän suunnalla melomassa

Loka- ja marraskuun vaihteessa käväisin melomassa Rymättylän suunnalla tavoitteenani Ahvensaari. Melomaan lähdin Röölän rannasta. Tuulta ja aallokkoa oli hieman enemmän kuin olin otaksunut ja valoisaa päivää ei kauaa piisannut. Lisäksi oikea ranteeni kipeytyi lievästi vastatuuleen puskiessa. Niinpä en ihan selvinnyt Ahvensaareen, mutta kaunista saaristoa riitti muuallakin. Yöni vietin Skabb-nimisessä saaressa noin viisi kilometriä Ahvensaaresta kaakkoon. Luonto vaikutti hieman jo hiljentyneeltä, joitain vesilintujen muuttoparvia näkyi ja merikotkia näin useaan otteeseen kaartelevan taivaalla.

Rymattyla_Panorama1.jpg
Aamuinen maisema Skabbin rannsta.

Rymattyla_Panorama2.jpg
Suojainen poukama Paukut-nimisessä saaressa.