sunnuntai, 17. syyskuu 2017

Paluu Lyngenin alpeille

Neljä vuotta sitten tein seikkailukasvatuskoulutuksen yhteydessä retken Lyngenin alpeille. Retki tapahtui syyskuussa ja lumisillat olivat jäätiköiltä jo pahasti sulaneet, joten emme päässeet kiipeämään niitä ylös jäätikön yläosiin emmekä sitä myöten päässeet huiputtamaan lähialueen vuoriakaan. Villen kanssa talvella puhuimme, että olisi aika korjata asia ja lähteä alueelle uudestaan, nyt aikaisemmin kesällä, jolloin lumisillat olisivat vielä kunnossa.

Kahden hengen köysistönä en vielä ollut valmis lähtemään jäätikölle, joten tarvitsimme lisää väkeä köysistöön. Satu ja Henry innostuivat asiasta ja kun vielä Henrik viime tingassa ilmoittautuivat mukaan, oli ryhmä koossa. Kesäkuussa ja heinäkuussa kokoonnuimme kahdesti Saloon tekemään valmisteluja ja kertamaan jäätikkövaellustaitoja. Heinäkuun puolessa välissä olimme valmiita siirtymään vielä varsin talvisiin Lyngenin maisemiin. Kokoontumisen olimme sopineet Steindalsbreenin läheiselle niityille sopivaksi katsomaamme paikkaan.  

1. Päivä: Steindalsbreen (n. 900 m.)

Lyngen_Panorama1a.jpg
Jäätikköjärvi, Steindalstinden, Imagáisi, Steindalsbreen ja Nállančohkka.

Aamulla pilvet roikkuivat alhaalla ja peittivät kaikki lähitienoon vuoret sisäänsä. Jo kaukaa oli havaittavissa, että Steindalsbreenin kieli oli kutistunut neljän vuoden takaisesta ja sen yläpuolella oleva jyrkkä oli paljon lumettomampi, kuin mitä sään puolesta olisi voinut olettaa. Jyrkkä oli myös paljon pidempi ja jyrkempi kuin kartassa. Yläjäätikölle pääsy ei vaikuttanutkaan niin itsestään selvältä, kuin etukäteen olin arvioinut. Vaikka sää ei siis suosinutkaan maisemien ihailua lähitienoon huipuilta, oli järkevää lähteä tiedustelemaan reitti yläjäätikölle. Samalla voisi vielä kerrata railopelastustaitoja.

IMG_0008.jpg
Henrik ja Ville kapuamassa Steindalsbreenin reunamoreenin päälle.

Leiristä oli vielä lähes tunnin matka itse jäätikölle, jonka laidalla muodostimme köysistöt:  Satu, Henry ja Ville toiseen köysistöön, minä ja Henrik toiseen köysistöön. Jäätikön kielellä oli vain nimeksi lunta, mutta railoja oli vähän ja niiden välttely helppoa. Jyrkälle saavuttaessa hyödynsimme toisaalta paksun lumen peittämiä alueita ja toisaalta lumettomia alueita, joilla kulku oli helppoa.  Jyrkän kääntyessä loivemmaksi hyllyksi rinteen puolivälissä oli pari avointa railoa, joista saimme hiukan etsiä kantavaa lumisiltaa, mutta sellainen molempiin löytyi helposti.

Reitti yläjäätikölle löytyi siis helposti, joten syytä vaihtaa leiripaikkaa vielä samana iltana ei ollut. Tulevinakin päivinä voisimme kiivetä Steindalsbreenin lähihuippuja. Yläjäätikkö oli nyt kuitenkin täysin pilvessä ja lähimmistä vuorista ei siellä nähnyt yhtään mitään. Siksi en nähnyt syytä jatkaa itse jäätiköllä pidemmälle vaan näin järkevämmäksi säästää nyt voimia ja palata alaspäin ja tehdä köysiharjoituksia jyrkän railoalueella. Etenkin Satu olisi halunnut kiivetä vielä korkeammalle, mutta silloin en tiennyt syyksi sitä, että hän ei ehkä seuraavan päivänä lähtisi meidän kanssa uudestaan ylös.

Paluumatkalla suunnitelmien mukaisesti haimme paikan, jossa saatoimme harjoitella liu’un pysäytystä, ankkurien ja taljan rakentamista. Muutamia havaintoja harjoituksistamme voi tehdä: Henrikillä ei yksinkään ollut vaikeuksia pysäyttää minun tippumistani railoon, dynaaminen köysi pehmentää sen verran runsaasti pudotusta. Ankkurin tekemistä lumeen emme päässeet aikanaan harjoittelemaan, nyt olosuhteet siihen olivat erinomaiset. Taljan rakennuksessa oli yllättävän paljon hankaluuksia ja monin paikoin sen olisi voinut tehdä sujuvammin, ennen seuraavaa retkeä olisi varmaan hyvä tehdä useita taljoja, jotta siihen tulisi rutiini. Näitä harjoittelimme aikamme, kunnes hiipivä kylmyys ajoi meidät liikkeelle ja takaisin leiriin.

Päivän saldo: 9 h 30 min, nousua 560 m. ja vaakaa 8 km.

Lyngen_Panorama1b.jpg
Steindaslbreenin railoja ja Nállančohkka.

2. Päivä: Sfinxen 1280 m.

Lyngen_Panorama2a.jpg
Ympyräpanoraama Steindalsbreeniltä, Sfinxen kuvan molemmissa päädyissä.

Päivä valkeni pilvisenä, mutta sateettomana. Säätiedotuskaan ei luvannut kovaa sadetta, joten lähdimme liikkeelle. Satu ja Henry kokivat edellisen päivän rasitukset sen verta koviksi, etteivät valitettavasti lähteneet mukaan. Kohteeksi valikoitui Sfinxen, Steindalsbreenin takana, joka Henrikin topon mukaan piti olla kiipeilyllisesti helppo ja suhteellisen lyhyt, joten huipulle pääseminen ei pitäisi olla meille mahdottomuus. Lisäksi, vaikka pilvet roikkuivatkin hyvin matalalla, jäi Sfinxen niukasti niiden alle.  

rpwweo-7b.jpg
Reittimme Sfinxenin huipulle leiripaikalta, paluu samaa reittiä takaisin.

Alkumatka jäätikön päälle meni edellisenä päivänä viitoitettua tietä. Jäätikön päällä suuntasimme matkamme kohti Sfinxenin vasemmanpuoleiseen satulaan. Satulasta lähdimme Villen johtamana nousemaan harjannetta kohti huippua. Harjanteen oikeassa reunassa oli jyrkkää lunta, jota oli helpompi nousta kuin varsinaista kallioharjannetta. Jossain lumilaikun varrella oli kallion ja lumen välissä syvennys, jossa pidimme lounastaukomme. Länsituuli alkoi nyt myös tuoda heikkoa tihkusadetta päällemme.

IMG_0055.jpg
Henrik ja Imagáisi.

IMG_0070.jpg
Tauko jäätikön jyrkän jälkeen.

Lumilaikun jälkeen jatkoimme harjannetta ylöspäin, kunnes muutamien varsin ilmavien kohtien jälkeen saavuimme huipulle. Huipulla sää vaihteli tihkusateesta auringonpaisteeseen ja pidimme kuvaustaukoa ja ihastelimme maisemia kaikkiin ilmansuuntiin. Slingejä emme uhranneet vuoren huipulle, kuten monet edeltäjät, mutta Jussin opettaman saksalaisen vuoritervehdyksen kajautimme ilmoille huipulla.

IMG_0078.jpg
Ville Sfinxenin huipulla.

Paluun teimme kutakuinkin samaa reittiä kuin mitä olimme tulleetkin. Emme turvautuneet köysilaskeutumiseen, koska reitti tuntui turvalliselta kiivetä alas. Useat edellä menneet lienevät laskeutuneen köyden avulla, sillä reitillä oli useita slingejä sidottuina sopiviin kiviin kiinni. Lumelle päästyämme oikaisimme hieman suorempaa tietä jäätikön kielelle emmekä kiertäneet turhaan satulan kautta. Jäätikön sohjoista lunta oli selvästi helpompi kävellä alamäkeen, kuin ylös ja kävelimme lähes tauotta jäätiköltä pois. Vaikka jäätikkö olikin pääsääntöisesti paksun ja kestävän lumipeitteen peittämä, Ville asteli paluumatkalla hieman huolimattomasti jollain ohuemmalla lumisillalla ja sai toisen jalkansa menemään lumesta läpi.

Päivän saldo: 10 h 30 min, nousua 940 m. ja vaakaa 12,2 km.

Lyngen_Panorama2b.jpg
Sfinxenin huippu: Ellendaltindane, Lakselvtindane ja Bálggesvárri.

Lyngen_Panorama2c.jpg
Sfinxenin huippu: Nállangáisi, Nállančohkka, Imagáisi ja Ellendaltindane.

3. Päivä: Nállančohkka 1328 m.

Lyngen_Panorama3a.jpg
Nállančohkka ja Gaskačohkka.

Kolmas päivä valkeni jälleen pilvisenä, mutta pilvet roikkuivat nyt ylempänä kuin edellisinä päivinä. Vesisadettakaan emme saaneet päällemme, joten päivä näytti erinomaiselta kiipeilyyn. Teimme päivään kaksi reittisuunnitelmaa: Jos sää kääntyisi huonompaan suuntaan, kiipeäisimme lunta Imagáisin huipulle. Jos taas aamupäivän sää pysyisi hyvänä, lähtisimme kiipeämään Nállančohkkan huipulle. Topossa ei varsinaisesti ollut kuvattu reittiä huipulle, mutta siinä oli lyhyt lainaus vanhasta toposta, jossa mainitaan huipulle kiivetyn lännen puoleisia harjanteita pitkin ja niiden olleen kiipeilyllisesti helpohkoja. Päätöksen tekisimme vasta kiivettyämme yläjäätikölle.

rpwweo-7.jpg
Reittimme Nállančohkkan huipulle ja takaisin, paluu eri reittiä, reitin kierto myötäpäivään.

Päivän ensimmäiset tunnit kulkivat edellisten päivien uraa ja hieman alkoi jo puuduttaa tallustella viidettä kertaa samaa polkua ylös jäätikölle. Jäätikön päällä sää oli vielä kalliokiipeilylle otollinen, joten päätimme suunnata kohti Nállančohkkan huippua.  Nousureitiksi valitsimme luoteisharjanteen. Itse pidin sitä aikataulusyistä lounaisharjannetta parempana vaihtoehtona, koska se mahdollisti kiipeämisen ylemmäksi jäätikköä pitkin, mikä meille oli huomattavasti nopeampaa kuin kallion kiipeäminen. Reitti vaikutti varsin kiipeilylliseltä, joten Henrik, joka oli meistä kiipeilyllisesti taitavin, lähti johtamaan köysistöä.

IMG_0132.jpg
Ville jäätikön railottuneella ja jyrkällä osalla.

Lähdimme nousemaan jäätikköä Nállančohkkan ja Nállangáisin väliseen satulaan. Jäätikön reunassa kummankin vuoren puolella oli useiden kymmenien metrien levyiset sekä syvyiset jyrkkäreunaiset painanteet. Vastaavia näkee talvella tuulen muodostavan kivien ympärille, mutta sata kertaa pienempinä. Jäätikön reunarailoksi nuo muodostumat olivat aivan liian leveitä, mutta voisiko tuuli muodostaa noin valtavia kuoppia jäätikön reunaan? Kuoppien välissä oli kuitenkin kapea jyrkkäreunainen harjanne, mitä pitkin pääsimme satulaan ja siitä vielä lyhyt pätkä jyrkkää lumirinnettä ylös, kunnes olimme pienessä kivenkolossa luoteisharjanteen päällä. Tässä oli oiva paikka lounastauolle.  

Lyngen_Panorama3b.jpg
Lounastauon maisemia: Ellendaltindane ja Nállangáisi.

Lounaan jälkeen lähdimme nousemaan harjannetta ylöspäin, mikä olikin selvästi edellistä päivää haastavampi – ei mitään erityisen vaikeata, mutta sellaisia kiipeilyllisempiä paikkoja, joissa teki mieli kiinnittää köysi kallioon. Harjanne johti Nállančohkkan pohjoispuolella olevalle sivuhuipulle (1280), josta edessä olisi pieni laskeutuminen irtokivikkoa laajalle lumilaikulle, jota kiipeämällä pääsisi taas helposti varsinaiselle huipulle. Hetken mietimme pitäisikö kääntyä takaisin, koska kello oli jo saman verran kuin edellisenä päivänä Sfinxenin huipulla jatkaminen tietäisi päivän venymistä reilusti yli kymmentuntiseksi. Oli myös alkanut sataa heikkoa tihkua, mutta se ei vielä ollut kastellut kiveä liukkaaksi. Reitti huipulle oli kuitenkin sen verta helpon näköinen, että päätimme kuitenkin käydä huiputtamassa sen.

IMG_0158.jpg
Henrik ja Ville Nállančohkkan huipulla.

Huipulla teimme normaalit rutiinit: pakolliset valokuvat ja saksalainen vuoritervehdys. Nyt sitten tuli eteen paluureitin miettiminen. Reitti ylös oli ollut sen verta kiipeilyllinen, että kiipeäminen samaa reittiä alas ei tuntunut houkuttavalta. Sama jäätikköreitti kuudetta kertaa ei myöskään kuulostanut houkuttavalta. Mietimme myös laskeutumista köydellä suoraan jäätikölle, mutta sitä hieman jarrutti se, että meistä kellään ei ollut kokemusta vastaavista laskeutumisista. Varusteet täyden köydenpituuden laskeutumisiin olisivat olleet mukana, mutta entä jos köysi jäisikin jumiin ja joutuisi prusikoimaan takaisin ylös tai laskeutumisköysi päättyisikin paikkaan, johon ei pystyisi jäämään turvaan odottamaan muita. Kuitenkin topon mukaan suoraan meidän leiripaikalta tuli reitti vuoren huipulle, jota hiihtäjät skinnasivat ja laskivat. Se ei pitäisi olla mahdoton jääraudoilla kävelijälle.  Päätimme ’oikaista’ tätä reittiä takaisin leiriin.

Lyngen_Panorama3c.jpg
Nállangáisi, Bálggesvárri ja Gaskačohkka, Nállančohkkan sivuhuipulta.

Lähdimme siis laskeutumaan vuoren toiselta puolelta suoraan kohti leiriä. Nyt laskeutumisen alkuun vaihdoimme Henrikin kanssa paikkoja ja minä lähdin johtamaan köysistöä. Koetin muistella kuvaa topossa ja päätellä ylhäältä päin, mistä hiihtäjien käyttämä kuluaari menisi. Ylhäältä päin ei nähnyt vuoren seinämästä juuri mitään ja aika fiilispohjalta hain reittiä alas. Laskeuduimme lunta pitkin niin alas kuin valitsemaani reittiä pääsi ja päädyimme louhikkoisen kallioharjanteen päälle, josta ei enää lunta pitkin päässyt alas. Kävin harjanteen reunalla tiedustelemassa reittiä muiden pitäessä köyttä tiukalla. Kappaleen matkaa pääsisi alas, mutta jatkosta ei näkynyt varmuutta. Päätimme kuitenkin lähteä yrittämään tästä alas. Voisihan sitä aina tiukan paikan tullen laskeutua vaikean pätkän köydenkin avulla.

Näin matka sitten jatkui pikkuhiljaa alaspäin. Pystyin aina näkemään ja suunnittelemaan muutaman metrin matkan alaspäin, jonka sitten toteutin varsin varovaisesti. Tihkusadekin oli jo tehnyt kivet hieman liukkaiksi, muttei mahdottomaksi. Matka eteni alaspäin ihan turvallisesti, mutta etenemisemme oli vaan tavattoman hidasta ja koko ajan pelkäsin ajautuvani umpikujaan, josta ei enää olisi turvallista reittiä alas vaan olisi palattava takaisin ylös. Samalla etsin reittiä lumilaikuille, joita pitkin laskeutuminen olisi nopeampaa ja suoraviivaisempaa.

Lopulta parin tunnin varovaisen laskeutumisen jälkeen näin oikealla puolellani suhteellisen lähellä lumilaikun pään, johon suuntasin kulkumme. Lumilaikku oli hyvin jyrkkä ja varsin kovaa lunta. Jouduimme laskeutumaan selkä edellä ja jokainen askel vaati kolme kovaa potkua lumiseinään, jotta siihen olisi saanut riittävän askelmaan astumista varten. Laskeutuminen oli etenkin ensimmäisenä kulkevalle fyysisesti varsin raskasta, mutta pääsimme alaspäin huomattavasti nopeammin, kuin louhikkoista seinämää. Parin sadan metrin laskeutumisen jälkeen lumilaikku näytti sukeltavan pieneen kanjoniin, jonka päästä kuului vesiputouksen ääntä. Oli aika tulla pois lumelta. Tässä vaiheessa olin askelmien hakkaamisesta niin väsyksissä, etten kokenut olevani riittävän hyvässä kunnossa tekemään päätöksiä, joten pyysin Henrikin ottamaan johdon käsiinsä.

Nyt pahin laskeutumispätkä oli jo ohitettu ja siirryimme jyrkkää turverinnettä seuraavalle lumilaikulle, mikä olikin jo hieman loivempi ja pikku hiljaa rinne alkoi sen jälkeen loiveta. Tässä kohdassa kyllästyimme jumppaamaan jäärautoja pois jaloista ja takaisin jalkoihin joka lumilaikun kohdalla vaan tallustelimme turveosuudetkin jääraudoille, mikä oli hyvä ratkaisu. Jyrkässä ja sateen kastelemassa turvemassa jääraudat toivat kaivattua lisäpitoa ja hakkukin antoi hyvää tukea kasvillisuuden juurakoista, kun sen iski turvemaahan kiinni. Lopulta leiriin saavuimme puolenyön aikaan ja saatoimme vain kiitellä sitä, että olimme yöttömän yön maassa vaeltamassa. Alhaalta saatoimme sitten todeta tulleemme alas eri kuluaaria kuin se, mitä hiihtäjät käyttivät, mutta siitä huolimatta on ne kovia poikia ja tyttöjä ne vapaalaskijat.

Päivän saldo: 15 h, nousua 1023 m. ja vaakaa 10 km.

Lyngen_Panorama3d.jpg
Nállančohkkan huippu: Nállangáisi, Bálggesvárri ja Gaskačohkka, .

4.-5. Päivä: siirtyminen, lepo, huolto ja käynti niemen pohjoispäässä.

Kolmen Steindalsbreenillä vietetyn päivän jälkeen oli aika siirtyä eteenpäin. Koska edellinen päivä oli mennyt pitkäksi – olimme päässet nukkuman vasta kello kahden aikaan, nukuimme aamulla pitkään. Kun säätiedotus vielä lupasi rehellistä sadetta koko päiväksi, ei meillä ollut kiirettä eteenpäin. Myöhäisen aamiaisen jälkeen pakkasimme tavaramme ja vaelsimme takaisin autolle. Säätiedotus lupasi seuraavaksikin päiväksi sadetta, joten ei ollut järkeä kiirehtiä seuraavaan leiriin ennen huomista. Niinpä varasimme paikat tutusta majatalosta ja jäimme sinne huoltamaan ja kuivaamaan varusteitamme. Satu ja Henri olivat menneet jo edeltä seuraavan leiripaikkaan, mutta johtuen huonosta säästä hekin lopulta tulivat yöksi majatalolle.

Seuraavaan päivään koetimme keksiä tekemistä sadepäivän ratoksi ja päätimme tehdä pienen kävelyretken Lyngen-niemen pohjoiskärkeen ja siellä olevalle majakalle. Sää oli sateinen ja näkyvyys huono, mutta hetkittäin maisema avautui sen verta, että lähimpien saarten vuoristoinen profiili tuli esiin sumun ja tihkun seasta ja pääsinpä maistamaan valtameren suolaista vettä. Illalla heitimme vielä rinkat selkään ja nykäsimme jyrkän mäen ylös Rottenvikvatnetin rantaan. Aikaa ei nytkään nousuun kulunut kuin noin tunti, mutta muutaman puuskutustauon se kuitenkin vaati.

Päivien saldo: 4 h 30 min, laskua 290 m., nousua 375 m. ja vaakaa 14 km.

6. Päivä: Nunatak Rottenvikbreenillä 1136 m.

Lyngen_Panorama6a.jpg
Rottenvikvatnet ja Kjostindane aamulla ennen lähtöä.

Säätiedotus ei luvannut mitään erityisen hyvää säätä, muttei aamulla sentään satanutkaan.  Pilvet roikkuivat matalalla Store Kjostindenin rinteillä. Niinpä päätimme lähteä jäätikölle katsomaan, mitä siellä voisi tehdä. Lähdimme leiripaikalta samaa reittiä kuin neljä vuotta sitten kohti jäätikön reunaa. Vaikka koetimmekin alkuun vältellä lumilaikkuja, saimme pukea raudat jalkaamme hyvissä ajoin ennen jäätikön reunaa. Jäätikön reunalla sitten muodostimme köysistön ja lähdimme nousemaan jäätikköä ylös.

IMG_0179.jpg
Köysistön perustaminen ennen astumista Rottenvikbreenille.

Jäätikön alaosan jyrkän kohdan menimme aika keskeltä, jäätikön kuperaa pintaa pitkin, kunnes saavuimme nunatakin alla olevalle tasanteelle. Tasanteen jälkeen nouseva jäätikön jyrkin kohta oli vasemmasta reunastaan varsin railottunut, mutta oikeassa reunassa railot olivat pienempiä ja paremmin lumen peittämiä, joten nousimme siitä. Jo neljä vuotta sitten olin arvioinut juuri tuon jäätikön oikean reunan olleen paikka, josta nousua olisi kannattanut ehkä yrittää.

Lyngen_Panorama6b.jpg
Näkymä Rottenvikbreeniltä Yykeänvuonoon.

Vaikka noustessa hetkittäin vaikuttikin, että sää saattaisi seljetä, alkoi jäätikön päällä sataa vettä. Sateen kastelema kallio ei vaikuttanut järkevältä kiivetä, joten tästä ylöspäin ei enää tuntunut järkevältä nousta. Paikka, mikä ’valloittaa’ ja missä syödä, tuntui kuitenkin kivalta saavuttaa, joten päätimme kavuta jäätikön keskellä olevalle nunatakille. Yläkautta sille meneminen oli varsin helppoa. Matkalla sinne jouduimme taittamaan jonkun matkaa railojen suuntaisesti, minkä teimme rintamana, jotta emme kaikki voisi pudota vahingossakaan samaan railoon.

Päivän saldo: 6 h 30 min, nousua 636 m. ja vaakaa 10 km.

Lyngen_Panorama6c.jpg
Rottenvikvatnet ja Kjostindane myöhäisessä iltavalossa.

7. Päivä: Store Kjostinden 1488 m.

Lyngen_Panorama7e.jpg
Store Kjostinden ja Rottenvikbreen.

Aamu valkeni sumuisena tiheiden pilvien peittäessä Kjostindenin rinteitä. Taivaalta ei kuitenkaan tullut vettä ja sään kirkastuminen vaikutti mahdolliselta. Topo ei pitänyt sisällään kiipeilyreittejä tältä suunnalta, joten meidän piti kartalta yrittää löytää järkevin reitti huipulle. Päätimme yrittää kiivetä Store Kjostindenin huipulle sen ja Istindenin välisestä satulasta. Olisihan se sama huippu, jota lähestyimme neljä vuotta sitten eteläisintä harjannetta pitkin. Silloin meillä ei ollut mitään edellytyksiä saavuttaa huippua niissä olosuhteissa ja siitä suunnasta, silloisella ryhmällä ja aikataululla. Nyt tästä suunnasta meillä aidosti olisi mahdollisuus päästä huipulle.

jghvma-8.jpg
Reittimme Store Kjostindenin huipulle leiristä, paluu samaa reittiä takaisin.

IMG_0306.jpg
Reittimme huipulle telttapaikalta käsin nähtynä.

Satu ja Henry olivat edellisenä päivänä nousseet jo toistamiseen järven rantaan leiriin ja lähtivät nyt meidän mukana jäätikölle, vaikka heidän suunnitelmissa ei ollutkaan lähteä mukaan varsinaiselle huiputusretkelle. Täysin onnellinen en ollut ajatuksesta, että he lähtisivät kahden hengen köysistönä matkaan. Mutta arvioimme riskin railoon putoamisesta olevan varsin pieni, jos he pysyisivät meidän jäljissämme, mistä olimme jo menneet kolmesti aiemmin. Lisäksi, jos Henry kulkisi rinteessä koko ajan Sadun yläpuolella, Henryn putoaminen tuskin olisi ylivoimainen pidettävä Sadulle.

IMG_0227.jpg
Satu ja Henry.

Matka jäätikölle meni edellisen päivän latuja. Nyt vaan laitoimme jääraudat jalkaan vielä aiemmin kuin edellisenä päivänä, koska olimme tiedustelleet reitin, jolla saattoi kiertää kaikki paljaat kivikot lunta pitkin. Edellisen päivän tapaan muodostimme köysistön jäätikön reunalla ja lähdimme nousemaan edellisen päivän jälkiämme ylös jäätikköä. Tänään oli minun vuoroni johtaa köysistöä.

IMG_0229.jpg
Henrik

IMG_0228.jpg
Ville

Nunatakin alla sää lupaili selkenemistä ja aurinko vähän pilkahti, mutta kohta entistäkin sankempi sumu sulki meidät sisäänsä. Koska sumu ei vaikuttanut kuitenkaan kastelevan kallioita, päätimme jatkaa eteenpäin ja palata sitten tarvittaessa alaspäin, jos keli huononisi. Jäätikön päällä ajauduin sivuun reitiltä ja aloimme nousta liian jyrkästi ylöspäin. Itse luulin kääntyneeni liikaa vasempaan ja nousevani jo Store Kjostindenin rinnettä ylös. Henkan gepsi kertoi meidän kuitenkin ajautuneen liikaa oikealle Istindenin rinteeseen, joten käännyin lisää vasempaan ja hetken perästä näinkin alempaa havaitsemani kivivyöryn jäljet sen rinteellä. Kivivyöryltä olikin enää lyhyt matka vuorten väliseen satulaan, missä pidimme lounastauon.

IMG_0243.jpg
Köysistömme pitää taukoa Rottenvikbreenillä, Satu ja Henry seuraa sumussa.

Lyngen_Panorama7a.jpg
Store Kjostindenin huippu.

Tästä alkoi päivän kiipeilyllinen osuus. Alkuun etenin jyrkkää lunta niin ylös kuin pääsin ja siitä siirryimme kalliolle. Kallioharjanne ei sinänsä ollut kovin vaikeaa kiivetä. Irtokiviä oli varsin paljon ja jokaista otetta oli hyvä tunnustella, että se ei lähde kierimään alas, jos siihen varaa painoa. Ennen varsinaista huippua oli ensin pienempi sivuhuippu, jolta jouduimme laskeutumaan hieman päästäksemme uudestaan aloittamaan nousu varsinaiselle päähuipulle. Huippujen välinne harjanne oli paikka paikoin varsin ilmava, ehkä ilmavin paikka tähän mennessä, mutta sankka sumu esti näkemisen alas ja ainakaan itse en tuntenut lainkaan korkeanpaikan kammoa. Reitin ehkä kuumottavin paikka oli kohta, jossa jouduimme pudottautumaan alaspäin ilman varmuutta alustan tukevuudesta. Takasin päin tullessa paikan saattoi kiertää vasemmalta ohi.

Lyngen_Panorama7b.jpg
Store Kjostinden, huippu.

Lyngen_Panorama7c.jpg
Näkymä Store Kjostindeniltä jäätikölle.

Varsinainen vuoren huippu oli melko laakea kivitasanne, varsin erilainen kuin kaksi edellistä huippuamme. Koko huipulla olo aikamme meidät ympäröi sankka sumu, joten maisemista ei juuri saanut käsitystä. Sen kuitenkin saattoi havaita, että kaakosta lähestyttäessä huipulle pääsy olisi vaatinut monikymmenmetrisen lähes pystysuoran seinämän kiipeämistä ylös aivan lopussa. Se ei olisi meiltä missään tapauksessa onnistunut neljä vuotta sitten eikä kyllä nytkään. Tätä tietä huippu kuitenkin tuli saavutetuksi ja saksalainen vuoritervehdys kajahti taas sen merkiksi.

Lyngen_Panorama7d.jpg
Istinden, Rottenvikbreen ja Store Kjostinden.

Paluu alas tapahtui samaa tietä kuin nousukin. Istindenin rinteelle emme vaan lähteneet seikkailemaan vaan oikaisimme suoraan jäätikön jyrkän kohdan päälle. Yläjäätiköllä ollessamme sää alkoi taas seljetä ja maisemat avautuivat, jolloin saatoimme tarkastella reittiämme vuoren huipulle ja ihastella maisemia Ykeanvuonolle.

Päivän saldo: 10 h 30 min, nousua 988 m. ja vaakaa 13 km.

Lyngen_Panorama7f.jpg
Jäätikönreuna, Rottenvikbreen.

 

tiistai, 11. heinäkuu 2017

Kolmenlaista kivaa Huippuvuorilla

Tärkein tavoitteeni lähtiessäni vaeltamaan Huippuvuorille oli hauskanpito. Asiaan vihkiytymättömästä voi tietysti tuntua siltä, että kolmen viikon telttailu kylmässä ei voi olla hauskaa, mutta suurin osa vastuksista on sellaisia, että niistä selviää oikeanlaisen varustuksen avulla.

Ilmeisestikin etenkin kiipeilypiireissä hauskanpito luokitellaan kolmeen eri tyyppiin. Ykköstyypin kiva on sellaista, mikä heti tehdessä ja myös jälkeenpäin tuntuu kivalta. Kakkostyypin kiva on sellaista, mikä heti sitä tehdessä ei tunnu kivalta, mutta jälkeenpäin tuntuu hienolta, että sen on tehnyt. Kolmostyypin kiva on sellaista, mikä heti eikä myöhemminkään tunnu kivalta ja sen olisi voinut jättää kokonaan tekemättäkin.  Itse lisäisin luokitteluun vielä nelostyypin kivaksi sen, mikä tehdessä tuntuu kivalta ja mutta jälkeenpäin se ei tunnu kivalta, että tuli tehdyksi.

Tässä listaan nyt reissun tärkeimmät hauskuudet luokiteltuna eri tyyppeihin. Nelostyypin kivaa en onneksi reissulla havainnut (tai en ainakaan tunnusta, että olisi ollut), joten luokkia on tässä kolme. Kuten olettaa saattaa, niin näin hauskalla reissulla ykköstyypin kivaa on paljon helpompi keksiä kuin kahta muuta tyyppiä.

Huippis_Panorama22.jpg
Retkikunta matkassa ensimmäisenä päivänä. Otso vetää joukkoa, Ville, Nina ja Silja seuraavat.

IMG_0025b.jpg
Retken kauniimman sukupuolen edustajat katselevat aukeavaa laaksoa. Vasemmalta Suski, Nina ja Silja.

IMG_0056.jpg
Retkikunta on lähtenyt liikkeelle, taustalla näkyvät Longyerbyenin ympäristön vuoret.

Ykköstyypin kivaa TOP 7

Yhteisöllisyys

Kotiin tullessani oppilaani tiedustelivat minulta mikä saa ihmisen lähtemään lomalle noin kylmään paikkaan, eikä johonkin missä on lämmintä ja aurinkoista. Mietin mikä tällaisessa reissussa on hienointa. Tietenkin voisin poimia listalta monia asioita, mutta ehkä kuitenkin itse nostaisin tärkeimmäksi tuon yhteisöllisyyden. Ryhmä tällaisilla retkillä muodostaa tiiviin kokonaisuuden, missä jaetaan aika monet kokemukset. Tavoitteet ovat yhteisiä, joihin pyritään yhdessä. Arjen elämässä vain harvoin pääsee kokemaan samanlaista yhteisöllisyyttä. Vaikka usein varsinkin tällaisen kaupallisen retkikunnan jälkeen ryhmä hajoaa, jää sieltä usein ihmisiä, joista tulee uusia ystäviä ja kavereita, joita tulee tavattua vielä reissun jälkeenkin. Itse ainakin toivon, että tässä reissussa syntyi ituja uusiin seikkailuihin.

IMG_0360.jpg
Legitauko siellä jossain.

Maisemat

Maisemat toimii usein tärkeimpänä houkuttimena lähteä uuteen paikkaan ja siinä Huippuvuoret ei tarjonnut pettymystä.  Maisemat vaihtelivat pienipiirteisistä vuoristojen välisistä laaksoista lakijäätiköiden ja merenrantojen avaruuteen. Samoin sää toi maisemiin vaihtelua. Välillä pilvet, sumu ja tuiskuava lumi peittivät maiseman täysin näkyvistä, kun taas välillä aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Tarvittaessa sään muutokset saattoivat olla varsin nopeitakin. Keskipäivälläkin varsin matalalta paistanut aurinko yhdessä matalalla kulkeviin pilviin loi parhaimmillaan maisemaan upeita valaistusolosuhteita. Vaikka reissun lopulla Huippuvuorilla alkoikin yötön yö, ei se vielä kuitenkaan ehtinyt latistaa aamun ja illan upeita valoja. Vaikka maisemat näin jälkeenpäin eivät ihan retken hienoimmaksi asiaksi nouse, niin ehdottomasti ne ovat reissun upeimpien asioiden joukossa.

IMG_0328.jpg
Suski ja Silja hiihtävät kohti roomalaisen rakkauden jumalan mukaan nimettyä Venusfjelletiä.

Perriertoppenin huiputus

Newtontoppenin perusleirissä pidimme illalla pitkän palaverin, missä pohdimme reissun jatkoa. Huonot säät ja erinäisistä syistä johtunut hidas matkanteko oli johtanut siihen, että olimme jo kaksi päivää jäljessä aikataulusta. Itse olin jo aloittanut surutyön siitä, ettemme pääsisi käymään Perriertoppenin huipulla ja olin jo henkisesti valmistautunut siihen, että jättäisimme etäisimmän lenkin kiertämättä.  Eniten itseäni siinä vaiheessa huoletti se, että jättämällä Newtontoppen huiputtamatta ja lepopäivä pitämättä pääsisimme kyllä takaisin aikatauluun, mutta silti meidän tulisi pystyä lisäämään vauhtia selvästi nopeammaksi kuin mitä se siihen asti oli ollut. Mitään merkkejä siitä, että selvä vauhdin lisäys olisi mahdollista, en ollut ryhmältämme havainnut. Siljan tunteikas puheenvuoro Perriertoppenin puolesta ja Jaakon usko siitä, että se olisi oikeasti mahdollinen, saivat minut kuitenkin muuttamaan mieltäni.

Kun pääsimme sitten lopulta Perriertoppenin laaksoon, ymmärsin, että aika paljon olisi reissusta jäänyt vajaaksi, jos emme sinne olisi päässeet. Maisemat olivat todellakin maineensa veroiset. Kun vielä reissun parhaimmat säät osuivat juuri tuohon parin päivän ajanjaksoon, oli matka tuonne riskinoton arvoinen.

Huippis_Panorama21.jpg
Perriertoppenin perusleiri, varsinainen huippu kuvan vasemmassa laidassa.

Itse huiputus meni ennakkosuunnitelmien mukaan. Hiihto satulaan huipun pohjoispuolelle, josta alkoi kiipeäminen jyrkkää lumirinnettä ylös yhtenä köysistönä. Huipulla sitten avautuivat näkymät joka suuntaan. Pohjoisessa saattoi nähdä vuorten madaltuvan ja lopulta Pohjoisnavan jääkannen reunan saaren pohjoispuolella. Lounaassa jatkuivat teräväpiirteiset vuoret Austfjordenin molemmin puolin. Kaakossa näkyi lakijäätikkö ja sen välissä harvakseltaan siitä nousevia vuoria mukaan lukien Newtontoppen, joka nyt tällä reissulla sitten jäi huiputtamatta.

Huippis_Panorama20.jpg
Köysistömme lepotauolla Perriertoppenin rinteellä.

Newtontoppenin perusleirissä pidetyn palaverin jälkeen vauhtimmekin kasvoi ja kykenimme taas liikkumaan aikataulun mukaista vauhtia ja kun huonoja säitäkään ei enää tullut, niin kykenimme loppureissun etenemään suunnitelmien mukaan.   

Eläinhavainnot

Eläimiä ei Huippuvuorilla ihan hirveästi talvisin ole. Poroja ja Kiirunoita näkyi aina silloin tällöin matkan varrella. Retken hienoimmista eläinhavainnoista vastasivat jääkyyhkyt, myrskylinnut ja mursu.

IMG_0994.jpg
Silja ja Jaakko hämmästelevät hylkeen avantoa.

Perrietoppenin lähistön vuorille olivat jo jääkyyhkyt eli pikkuruokit palanneet varaamaan pesäpaikkojaan. Ne olivat varsin kummallinen näky keskellä varsin talvisia olosuhteita, kun lähimpään avoveteen lienee ollut matkaa useita kymmeniä kilometrejä. Lintujen keväiset äänet kuuluivat kuitenkin selvästi leiriimme ja etenkin kiivetessämme Junofjelletin seinää ylös pääsimme Jaakon kanssa näkemään lintuja tunnistettavalta etäisyydeltä.

Muutaman kerran myrskylintu kävi tarkastamassa retkikuntamme jäätiköllä, mutta muuten alkumatka oli eläinten puolesta varsin rauhallista. Pari viimeistä leiripaikkaa olivat sitten ilmeisestikin myrskylintujen muuttoreittien varrella tai sitten ne vaan lensivät samaa reittiä ympäri. Kuitenkin leiripaikkojen yli lensi myrskylintuja pienissä muutaman yksilön löyhissä porukoissa tasaisena virtana. Niiden matkan tekoa oli ilo seurata.

IMG_0876.jpg
Jääkarhun jäljet lähellä Pyramidenia.

Jääkarhua emme nähneet, mutta jälkiä varsin runsaasti. Sydämen tykytyksiä aiheutti rannalla loikoillut mursu, kun olin rannassa kuvailemassa maisemia ilman asetta muutaman sadan metrin päässä muista. Kyseinen otus olikin yhtäkkiä edessäni muutaman kymmenen metrin päässä. Se makasi maassa, niin että siitä näkyi vaan se, että kyseessä oli varsin iso otus. Tietenkin ensimmäisenä mieleen tuli jääkarhu ja mietinkin jo omia muistosanojani lehdessä, kun kuitenkin päättelin otuksen liian tummaksi ollakseen jääkarhu. Niinpä astelin varovaisesti lähemmäs ja se nostikin pään, jolloin tunnistus olikin helppo...

IMG_1048.jpg
Mursu lepopaikallaan Narvenesetin kärjessä.

IMG_1045.jpg
Mursu lähikuvassa.

Viimeisen yön jääkarhuväijy

Koska edellisen jääkarhuväijyn kohdalla olin jo lahjomalla hankkinut telttakunnallemme ansiotonta etua, niin nyt en nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin lupautua ottamaan se kurjin keskiyön vuoro. Tosin telttaparini ei tästä ollut kovin mielissään, merkitsihän se käytännössä luopumista yöunista viimeisenä yönä. Minulle tuollainen luopuminen yhden yön unista tuskin oli kovin suuri juttu, sillä olinhan jo koko reissun aikana nukkunut varmaan paremmin kuin vuoteen, joten kaikki univelat olivat jo moneen kertaan kuitatut.

Ennen vahtivuoron alkua telttaparini oli jo ehtinyt nukahtaa, kun minä olin teinivuosien partioretkien hengessä livahtanut tyttöjen telttaan tarjoamaan Siljalle tekemääni iltapalaa: pekoni-jauhelihatäytteisiä lettuja. Kun sitten vuoroni alkoi, iski minuun kapinahenki ja ohjesäännön vastaisesti en herättänyt telttapariani valvomaan teltassa vuoroni ajaksi vaan annoin hänen vedellä sikeästi unia.

Sää keskiyöllä oli leuto ja tyyni, joten ulkona ei missään vaiheessa tullut kylmä. Ihastelin ja valokuvasin juuri ja juuri horisontin alla olevan auringon taivaalle maalaamia kauniita valoja. Katselin yli lentäviä myrskylintuja. Kun sitten vuoroni alkoi olla lopulla, en millään malttanut mennä herättelemään telttapariani ulos vaan julmasti riistin häneltä mahdollisuuden kokea tämä jääkarhuväijy. Valvoin vielä hänenkin vuoronsa ulkona ja imin vielä itseeni tätä kaunista maisemaa vielä kun se oli mahdollista. Huomennahan olisimme jo longyearbyssä ja tämä huikea vaellus olisi ohi. Kun sitten lopulta herätin Jaakon ja tunnustin hänelle retkikuntatottelemattomuuteni, niin rangaistuksena siitä hän vapautti minut tehtävistäni ja saatoin mennä telttaan valmistelemaan aamiaista.

IMG_0993.jpg
Viimeisen aamun hiihtoa ja kävelyä Billefjorden jäällä.

Junofjelletin kuluaarin kiipeäminen

Etukäteen haaveilin, että olisi upeaa päästä lepopäivinä harjoittamaan alppimaista kiipeilyä Huippuvuorilla Perriertoppenin lisäksi, kuten vuoden 2015 retkikunta oli tehnyt. Tietenkin se edellyttäisi hyviä säitä ja sopivaa porukkaa. Yksi lepopäivä ja Newtontoppenin huiputus menivät huonoa säätä pidellessä ja siinä, ettemme pystyneet hiihtovauhdilla yhtään kompensoimaan noita hidastuksia. Kun sitten Perriertoppenin perusleirissä aukeni mahdollisuus lähteä kiipeilemään komeassa säässä koetin ylipuhua Siljaa ja Jaakkoa lähtemään kiipeämään, mukaan voisi tulla toki muitakin, mutta ehkä kaipasin tuekseni toista jonkun verran moista kiipeilyä harrastanutta kaveria. Silja jäi telttaan nukkumaan, mutta Jaakko oli valmis uhraamaan lepopäivänsä asiakastyytyväisyyden nimissä, mistä täytyy kyllä antaa erityinen kiitos hyvästä asiakaspalvelusta.

Itse ajattelin, jotain ihan lyhyttä ja pientä kiipeilyosuutta, mutta Jaakko yllättäen oli katsonutkin hieman pidemmän kuluaarin meille kiivettäväksi. Alun perin siinä piti olla vain 150 nousumetriä, mutta lopulta niitä olikin 450. Kiipeäminen oli kyllä todella hauskaa, etumaisena meno oli melko fyysistä ja mulla ei ainakaan meinannut lasit pysyä millään kirkkaana. Kakkosena taas oli suhteellisesti melko kevyttä tulla perässä toisen tekemiä askelmia. Niinpä vaihdoimme muutaman kerran vetovuoroa matkalla ylös. Kiipesimme kuluaarin varjon puoleista seinämää jo turvallisuussyistä ja aloitimme matkan kuluaarin sivussa olevaa pienempää lumirännin haaraa pitkin. Reitin vaikein kohta oli siirtyminen sivussa olleen lumirännin puolelta pääkuluaariin, missä jouduimme varmistamaan toisiamme. Tosin Jaakko ei ollut aivan varma siitä olisiko hänen hakkunsa pitänyt, jos olisin lähtenyt luisuun.

Pääsimme lopulta kuluaarin päälle ja odotimme pääsevämme laskeutumaan rinteen toiselta puolelta helposti alas. Edessä oli kuitenkin lähes yhtä jyrkkä rinne toiseen suuntaan, mutta onneksi se oli kuitenkin yllättävän helppo laskeutua ja pääsimme aikataulun mukaisesti takaisin leiriin, vaikka olimmekin jo varoittaneet myöhästyvämme lupaamastamme aikataulusta.   

IMG_0568.jpg
Jaakko kiipeää jyrkkää lumirinnettä ylös.

IMG_0638.jpg
Kiipeilyreittimme erästä Junofjelletin kuluaaria ylös.

Hyvä ruoka ja sen valmistus

Hyvä ruoka retkellä on jotenkin aina ollut minun juttu. Viime vuosina olen pyrkinyt kehittymään Maijan opettaman leipomisen saralla. Sämpylöitä leivoin neljänä päivänä, mitkä saavuttivat suurta suosiota retkikunnassa. Kerran leivoin bostonkakkua, mutta taikina jäi vähän löysäksi ja aivan laudatur-tason leipomukseen en vielä päässyt. Vielä on varaa työstää sitä. Perriertoppenin perusleirissä järjestimme Villen kanssa Hard Snow Gafeen, missä tarjoiluna oli mutakakkua ja jasminiteetä. Leipominen voi pitää eräänlaisena indikaattorina, joka kertoo reissun rasittavuudesta. Jos voimat eivät riitä siihen, on reissu ollut liian raskas ja syytä höllätä tahtia. Leipominen ja ruuanlaitto on myös eräänlaista leikkiä, mikä pitää mielen virkeänä.

Kakkostyypin kivaa TOP 4

Kylmyys

Säät olivat aika viileät reissun aikana. Oppaan mukaan reissu oli kylmin Huippuvuorten retki, jolla hän on ollut. Kun alkutalvesta tuntui, että jäätilanne olisi toista vuotta peräkkäin ennätyksellisen huono niin nyt reissua ennen ja sen aikana merijäätä muodostui keskimääräistä laajemmalti. Reissulla sana 'kylmä' sai minulle ihan uuden määritelmän. En kuitenkaan palelluttanut kuin ihan lievästi sormenpääni ja nenäni.

IMG_0010.jpg
Villen kovassa pakkasessa jäätynyt naama.

Silloin tietää olleensa kylmässä, kun aamulla herätessään aurinkoiseen sekä lämpimään aamuun kääntää kasvonsa auringon suuntaan nauttiakseen täysin siemauksin sen lämmöstä ja alkaa katsella teltan päälle, että joko lumi alkaa siitä sulaa. Kun sitten kääntää katseensa lämpömittariin, se näyttääkin yllättäen 20 astetta pakkasta. Edellisenä päivänäkin tosin oli ollut sama 20 astetta pakkasta, mutta silloin sitä ryyditti mukava lumimyrsky 20 m/s tuulineen.

IMG_0288.jpg
Jaakko ja Nina pystyttävät telttaa.

Raskaan ahkion kiskominen

Ahkio painoi parhaimmillaan varmaan reilut 80 kiloa. Olin valmistautunut retkeen hyvin vetämällä ahkiota ja autonrengasta n. 400 kilometriä ja ahkion vetokuntoni oli kai ihan kohtuullinen. Niinpä katsoin osakseni ottaa jo lähdössä hieman reilusti yhteisiä varusteita. Melko alkumatkasta otin vielä yhden ylimääräisen viikon ruokakassin itseäni heikkokuntoisemmalta ahkion kiskojalta ja kun sitten Otso jouduttiin vielä evakuoimaan tuli hänellä ollut haulikkokin ahkioni päälle. Etenkin ylämäissä ahkion paino kyllä tuntui, mutta tasaisella se kulki kuitenkin melko mukavasti. Näillä kokemuksilla voisi siis hyvin lähteä vaikka Grönlannin yli hiihtämään, koska nytkin vedin ihan hyvin 4 viikon ruokia ja sellaisia yhteisiä varusteita, mitä Grönlannissa ei olisi. Kaipa tämän retken tarkoituskin oli olla jonkunmoinen fyysinen haasta ja vielä voi olla tyytyväinen, kun ei tarvinnut nuoremmilleen tasoitusta paljoa antaa.

IMG_0301.jpg
Retkikunta matkalla Newtontoppenin perusleiristä eteenpäin.

White-outissa kärjessä suunnistaminen

Täydellinen white-out on jännä kokemus, kun pää kadottaa täysin suuntavaistonsa. Jo alle sadan metrinkin matkan kulkeminen suoraan on aivan mahdotonta. Lopulta joutuu edessä kulkemaan vain ja pelkästään takana tulevien huutojen varassa. Aina hetkeksi luulee saavansa maisemasta kiinni jonkun vähäisen kiintopisteen, jonka varassa voi yrittää hiihtää hetken itsenäisesti suoraan, kunnes sen taas melkein heti kadottaa. Aika tajuntaa laajentava kokemus ihmiselle, jolla mielestään on vahva ja hyvä suuntavaisto, on menettää se aivan totaalisesti.

IMG_0404.jpg
Siljan vetämä ennätyksellisen suora latu.

Jääkarhuväijy Austfjordenilla

Viekkaudella ja vääryydellä hankin telttakunnallemme Austfjordenilla helpomman aamuvuoron jääkarhuväijyssä lupaamalla muille telttakunnille tuoretta bostonkakkua aamukahvin tai teen seuraksi. Austfjordenin leiripaikka sijaitsi meren jäällä, missä hyytävä viima Pohjoisnavan suunnasta ryyditti normaalia parin kymmenen pakkasasteen keliä. Vaikka olin pukenut kaikki lämpimät vaatteet ylleni ja pidin itseäni koko ajan liikkeessä, tunki kylmä viima kaikkialle kahden tunnin jääkarhuväijyn aikana. Muutaman kuvankin koetin ottaa, mutta kuvaamisen jälkeen kesti aina puoli tuntia saada itsensä lämpimäksi. Edes kahden ja puolen tunnin lämmittely teltassa ei täysin palauttanut lämpöjä kehoon, vaan vasta ensimmäisellä varsin vauhdikkaalla legillä sain itseni vasta täysin lämmenneeksi.

 Jääkarhuväijy oli kuitenkin yksi retken odotetuista kohokohdista ja olisi ollut kyllä pettymys, jos se olisi jäänyt pois reittimuutosten takia. Nyt vaan ryhmän pienuus aiheutti sen, että yhdestä vuorosta tuli kaiken kaikkiaan aika pitkä. Muutenkin olisi ollut ehkä paikallaan jakaa vuorot niin, että vuorot olisivat kiertäneet telttakunnat kahteen kertaan, jolloin kaikilla olisi ollut yksi tunnin vuoro keskellä yötä ja toinen ilta- tai aamutoimien aikaan, jolloin kukaan telttakunnista ei olisi menettänyt yhden yön unia kokonaan.  Nyt tyttöjen telttakunnan yöunet jäivät todella vähäisiksi kahden muun telttakunnan päästessä selvästi helpommalla.

Kolmostyypin kivaa TOP 3

Otson evakuointi

Retken ehdottomasti kurjin tapahtuma oli Otson evakuointi. Etenkin oman telttakaverin, jonka kanssa olimme jo vuosi sitten aloittaneet harjoittelemaan reissua varten, lähteminen reissulta pois tuntui kurjalta. Jonkin aikaa evakuoinnin jälkeen ei itsekään oikein osannut nauttia retkestä, koska tuntui syylliseltä tuntea iloa retken tapahtumista. Mutta tämä on niitä onnettomia sattumia, mille ei koskaan oikein voi mitään. Onneksi evakuointi sujui hyvin ja ei aiheuttanut mitään suuria hankaluuksia.

Itselleni tuli jonkin verran uudelleen järjestelyjä ruokien suhteen, koska olimme varanneet Otson kanssa yhteiset ruuat. Ruuat oli suunniteltu sillä mielellä, että ruuanlaittovuoro olisi ollut vain joka toinen ilta. Joten jos olisin tiennyt joutuvani tekemään ruuat pelkästään itselleni, olisin kyllä ottanut helpompia ruokia itselleni mukaan. Myös telttakunnat menivät tässä vaiheessa uusiksi ja Ville tuli mulle telttakaveriksi. Parina ensimmäisenä iltana oli vielä hieman ylimääräistä säätöä arkirutiineissa, mutta varsin pian työnjako alkoi kirkastua ja yhteistyö uuden telttaparin kanssa oli sujuvaa.

IMG_0073.jpg
Lumeen hautautunut leiri Sassendalenissa.

Moottorikelkat ja niiden urat

Manner-Norjan tiukat maastoliikennelait ovat lisänneet paineita kelkkaturismille niin Suomessa kuin etenkin Huippuvuorilla. Huippuvuorilla onkin enemmän kelkkoja kuin ihmisiä. Ensimmäisen viikon kuljimme pitkälti samaa uraa kuin Longyearbyenista Pyramideniin tai Itärannikolle kulkevat moottorikelkat. Alkuun ura oli varmaan satakunta metriä leveä, jonka molemmin puolin oli vielä lukuisia yksittäisiä uria. Lisäksi päivän hiihdon keskeytti useasti ohi ajavien kelkkojen kolonna. Aika vaikeaa oli siinä tavoittaa koskemattoman ja kesyttömän erämaan tunnelmaa, mitä ainakin itse olin reissulta lähtenyt hakemaan. Samoin laajojen maisemakuvien kuvaaminen oli hieman vaikeaa, ellei sitten hyväksynyt sitä, että maiseman halki viilettää satojen kelkkojen piirtämä highway. Ensimmäisen viikon jälkeen tiemme vihdoin erkani tuosta urasta ja pääsimme aidosti nauttimaan neitseellisen luonnon tunnelmasta. Aivan reissun lopussa kun lyhyesti taas palasimme kelkkauralle, se ei enää ollut niin häiritsevää, koska kyse oli kapeasta pienestä urasta, jota kulki vain pienehkö paikallisten kulkijoiden porukka.

IMG_0211.jpg
Lepohetki yläjäätiköllä, taustalla Tunbreenin ympäristön vuoria.

Jääkarhulankojen virittäminen

Varsinaisen jääkarhualueen ulkopuolella illan rutiineihin kuului jääkarhulankojen virittäminen. Se tehtiin sen jälkeen, kun teltat oli jo saatu pystyyn, päivän aikana kostuneet vaatteet olivat taukotakista huolimatta saaneet pienen vilun jo päälle. Homma oli todellista pienipiirteistä nyhertämistä, mitä oli aivan turha kuvitella tekevänsä kintaat kädessä. Yleensä näpit olivat aivan alta aikayksikön jäässä. Lisäksi ansalangat olivat niin herkkiä, että asennusvaiheessa tapahtui lukuisia tahattomia laukeamisia ja homma piti tehdä useita kertoja uudestaan. Toki varmistin esti sen, että panoksia ei kulunut hukkaan, mutta yhtä kaikki lankojen virittäminen piti tehdä uudestaan ja uudestaan monta kertaa. Toki homma oli retkikunnan kannalta välttämätön velvollisuus ja mieluusti osallistuin siihen, mutta hauskuutta siitä oli vaikea löytää silloin tai jälkeenpäin. 

IMG_0185.jpg
Leirin pystytystä kovassa tuulessa, ensimmäiseksi rakennettiin lumimuuri.

IMG_0201.jpg
Sama leiri myöhään illalla.

Niin ja tähän lopuksi. Hehän ovat kuin kaksi marjaa:

IMG_0907.jpg
Korpijaakko, suomalainen arktinen vaeltaja.

IMG_0909b.jpg
Vladimir Iljitš Lenin, venäläinen vallankumoustaistelija.

tiistai, 4. heinäkuu 2017

Jäätiköillä

Suurimman osan matkastamme teimme Huippuvuorten pääsaaren lakijäätiköillä. Etukäteen kartasta katsottuna jäätiköt loivat vaikutelman suhteellisen tasaisesta ja piirteettömästä lakijäätiköstä. Paikanpäällä äkkiä huomasin ensi vaikutelman olleen täysin väärä. Jäätikköalueen vuoret jakoivat jäätikön lukuisiin erillisiin jäätikköihin, jotka kaikki virtasivat omaan suuntaansa. Vuoret eivät olleetkaan vain satunnaisia maakaistaleita jäätikköalueen keskellä vaan niitä lukemalla pystyi hahmottamaan jäätikön muodon ja jakaantumisen erillisiin jäätiköihin. Samoin jäätikön korkeuserot ja niiden merkitys sen rakenteelle ja toiminnalle alkoivat hahmottua. Samalla alkoi myös hahmottua se, miksi samalla jäätikköalueella oli niin paljon erinimisiä alueita.

Matkamme kulki aluksi Rabotbreenia pitkin ylös, Fimbulisenin ja Von Postbreenin poikki ja sen jälkeen taas Philippbreeniä ylös kunnes saavutimme yli kilometrin korkeuteen nousevan Lomonosovfonnan laen. Näitä alkumatkan jäätiköitä reunustivat kauniit, usein hieman tunturimaisen loivapiirteiset vuoret. Lakijäätikölle saavuttuamme vuoret jäivät melko kauas jäätikön reunoille. Useimmat reuna-alueen vuoret jäivätkin korkeudessa jopa jäätikön laen alapuolelle, joten laaksoista käsin mahtavan näköiset vuoret olivat mitättömiä pikku nyppylöitä jäätiköltä katsottaessa. Toki huono sääkin näinä päivinä esti näkemästä maisemia kunnolla.

Huippuvuorten korkein nyppylä Newtontoppen oli vielä melko tunturimaisen loivapiirteinen, mutta siirryttäessä siitä kohti Perriertoppenia alkoivat vuoret muuttua jyrkkäpiirteisemmiksi ja terävähuippuisemmiksi. Jäätikön laskiessa alaspäin, myös vuorten suhteellinen korkeus alkoi taas kasvaa. Itse Perriertoppenin ympäristössä jäätikköalue hajosikin täysin erillisiksi jäätiköiksi vuorten väleissä.

Toisen kerran palasimme jäätiköille vielä Austfjordenin ja Billefjordenin välissä. Kun kapusimme Mittag-Lefflerbreeniä ja McWhaebreeniä ylös puolen kilometrin korkeuteen ja laskeuduimme taas Ragnarbreeniä toiselta puolelta alas. Tällä matkalla pääsimme tutustumaan jäätikön alaiseen jääluolaan, joka pääosin oli kahdessa vuodessa romahtanut, mutta tarjosi pieniä aavistuksia siitä minkälainen oli mahtavimmillaan ollut.      

Huippis_Panorama5b.jpg
4.4.2017 Rabotbreenin reunamoreeni, Sassendalen.

Huippis_Panorama5c.jpg
4.4.2017 Wallenbergfjellet, Sassendalen, Stensiöfjellet ja Moskusryggen, Rabotbreen.

Huippis_Panorama6b.jpg
5.4.2017 Nashornet ja aurinko, Von Postbreen.

Huippis_Panorama7e.jpg
6.4.2017 Skedvifjella, Von Postbreen.

Huippis_Panorama7b.jpg
6.4.2017 Friederichsenfjella, Philippbreen.

Huippis_Panorama7d.jpg
6.4.2017 Skedvifjella, Barkowfjellet, Flaska ja Bikja, Philippbreen.

Huippis_Panorama7c.jpg
6.4.2017 Smyslovfjellet, Philippbreen.

Huippis_Panorama8d.jpg
7.4.2017 Ryggsekkeri, Pattersonfjellet, Jacksontoppen, Gnomen ja Kaffikjelen, Filchnerfonna.

Huippis_Panorama8b.jpg
7.4.2017 Bromsfjellet, Annafjellet ja Nemtinovfjellet, Filchnerfonna.

Huippis_Panorama8c.jpg
7.4.2017 Kuu ja Terrierfjellet, Lomonosovfonna.

Huippis_Panorama10b.jpg
9.4.2017 Astronomfjellet, Keplerbreen.

Huippis_Panorama11b.jpg
10.4.2017 Newtontoppen, Kvitbreen.

Huippis_Panorama11c.jpg
10.4.2017 Wainfletefjellet, Didierfjellet ja Newtontoppen, Kvitbreen.

Huippis_Panorama11e.jpg
10.4.2017 Bleigen, Venusfjellet, Didierfjellet ja Newtontoppen, Trebrepasset.

Huippis_Panorama11d.jpg
10.4.2017 Neptunfjellet, Meteorane, Galileotoppen ja Didierfjellet, Veteranen.

Huippis_Panorama12h.jpg
11.4.2017 Neptunfjellet, Plutofjellet, Solfjellet ja Malloryfjellet, Månebreen.

Huippis_Panorama12g.jpg
11.4.2017 Vestafjellet ja Irvinefjellet, Gallerbreen.

Huippis_Panorama16f.jpg
15.4.2017 Trikolorfjellet ja Odellfjellet, Mittag-Lefflerbreen.

Huippis_Panorama16d.jpg
15.4.2017 Jääluolan sisältä, Mittag-Lefflerbreen.

Huippis_Panorama16e.jpg
15.4.2017 Romahtanut jääluola, Mittag-Lefflerbreen.

Huippis_Panorama17b.jpg
16.4.2017 Trikolorfjellet, McWhaebreen.

Huippis_Panorama18e.jpg
17.4.2017 Luxorfjellet, Tarantellryggen ja Trikolorfjellet, Ragnarbreen.

Huippis_Panorama18i.jpg
17.4.2017 Pukkelkammen, Hultberget ja Luxorfjellet, Ragnarbreen.

Huippis_Panorama18g.jpg
17.4.2017 Hultberget, Sfinksen ja Luxorfjellet, Ragnarbreen.

tiistai, 13. kesäkuu 2017

Jäätynyt Jäämeri ja muita rannikon ihmeitä

Matkan varrella kohtasimme meren kahdesti: paluumatka Perriertoppenin maisemista hiihdettiin jäätynyttä Austfjordenia pitkin ja kaksi viimeistä retkipäivää vietimme Billefjordenin jäällä. Ennen reissua vaikutti siltä, että meri ei jäätyisi kunnolla toista vuotta peräkkäin ja joutuisimme muuttamaan sen vuoksi reittisuunnitelmia. Reissun aikana vallinneet kylmät säät kuitenkin aiheuttivat sen, että meiltä jäi pois vain alkumatkan Tempelfjordenin ylitys. Austfjorden oli ennätyksellisen pitkälle jäässä ja Pyramidenin satama oli jäätynyt. Jouduimmekin hiihtämään kymmenkunta kilometriä kaupungista ennen kuin saavutimme jäänreunan.  

Meren jää oli selvästikin jääkarhujen valtakuntaa: karhujen jälkiä näkyi jäällä runsaasti, otuksia emme kuitenkaan havainneet. Karhujen takia pyrimme kuitenkin liikkumaan jäällä reippaasti ja välttämään siellä yöpymistä. Kaksi yötä jääkarhuväijyineen siellä kuitenkin vietimme. Valokuvaajalla nuo yöt tarjosivat hyvän tilaisuuden valokuvata maisemia ja tarkastella Huippuvuorten kirkkaiden öiden valoa, minkä läpitunkevan kylmyyden keskeltä kykenin.  

Maisemien puolesta vuonot omalla tavallaan olivat varsin kauniita. Etenkin Billefjordenin vastajäätynyt jää ja lopulta sulan veden raja tarjosivat mahdollisuuksia upeisiin valokuviin.

Huippis_Panorama15d.jpg
14.4.2017 Einsteinfjellet, Lemströmfjellet, Kasteltoppen ja Riddarborga, Austfjorden.

Huippis_Panorama15c.jpg
14.4.2017 Einsteinfjellet, Lemströmfjellet ja Kasteltoppen, Austfjorden.

Huippis_Panorama16c.jpg
15.4.2017 Lemströmfjellet, Kasteltoppen ja Riddarborga aikaisin aamulla, Austfjorden.

Huippis_Panorama16b.jpg
15.4.2017 Malmgrenfjellet, Mittag-Lefflerbreen,Odellfjellet ja Bulmanfjellet, Austfjorden.

Huippis_Panorama18d.jpg
17.4.2017 Pyramiden, Mumien, Svenbrenøgda, Birger John sonfjellet, Gizehfjellet ja Sfinksen, Ragnardalen.

Huippis_Panorama18h.jpg
17.4.2017 Gizehfjellet,Sfinksen, Løvehovden, Wordiekammen ja Campbellryggen, Petuniabukta.

Huippis_Panorama18c.jpg
17.4.2017 Nordenskiöldbreen, Campbellryggen ja Yggdrasilkampen, Billefjorden.

Huippis_Panorama18f.jpg
17.4.2017 Løvehovden, Wordiekammen ja Garmaksia, Billefjorden.

Huippis_Panorama18b.jpg
17.4.2017 Yggdrasilkampen, Pyramiden, Wordiekammen, Campbellryggen, Tyrrelfjellet ja Billefjorden, Lykteneset.

Huippis_Panorama19h.jpg
18.4.2017 Yggdrasilkampen, Pyramiden, Campbellryggen, Billefjorden ja Garmaksia, Lykteneset.

Huippis_Panorama19c.jpg
18.4.2017 Tyrrelfjellet, Tjosaasfjellet, Brisingefjellet, Feyling-Hanssenfjellet ja Garmaksia, Billefjorden.

Huippis_Panorama19g.jpg
18.4.2017 Billefjorden, Feyling-Hanssenfjellet, Campbellryggen, Tyrrelfjellet, Tjosaasfjellet ja Brisingefjellet, Narveneset.

Huippis_Panorama19d.jpg
18.4.2017 Skansen ja Feyling-Hanssenfjellet, Narveneset.

Huippis_Panorama19e.jpg
18.4.2017 Brisingefjellet, Billefjorden ja Skansen, Narveneset.

Huippis_Panorama19b.jpg
18.4.2017 Feyling-Hanssenfjellet, Campbellryggen, Tyrrelfjellet, Tjosaasfjellet, Brisingefjellet ja Billefjorden, Narveneset.

Huippis_Panorama19f.jpg
18.4.2017 Feyling-Hanssenfjellet, Campbellryggen, Tyrrelfjellet, Tjosaasfjellet, Billefjorden ja Mursu, Narveneset.

maanantai, 22. toukokuu 2017

Perriertoppen - Huippuvuorten chamonix

Huippuvuortenvaelluksen jylhimmät maisemat löytyivät Perriertoppenin, saarten toiseksi korkeimman vuoren läheisyydestä. Paikka onkin saanut vaeltajien keskuudessa lempinimen pikku-Chamonix.

Täällä vietimme peräti kaksi lepopäivää. Ensimmäisen niistä käytimme kiivetäksemme itse huipulle. Koska kaikki eivät vielä ole oppineet lepäämään samalla, kun kiipeävät vuoren rinnettä ylöspäin, täytyi sen jälkeen vielä viettää toinen lepopäivä. Onneksi sain oppaana toimineen Korpijaakon puhuttua ympäri lähtemään kiipeämään läheistä kurua ylös, ettei aivan koko päivää tarvinnut viettää leirissä makoilemassa.

Säät olivat noina parina päivänä varsin maltilliset. Pakasta ei ollut ylettömästi ja tuulikin Huippuvuorten mittapuulla lähes tyyni, ainakin siinä laaksossa missä olimme. Lisäksi iltaisin ja aamuisin sekä aurinko että pilvet tarjoilivat upeita ja vaihtelevia valoesityksiä.

Eipä siis ihme, että kameralla riitti ympärillä kuvattavaa ja joka päivä syntyi useita ainakin itseäni miellyttäviä panoraamoja. Toki aika suuri osa niistä on kuvattu aivan leirin välittömästä läheisyydestä, joten samat tunturit toistuvat kuvissa. Tässä kuitenkin varsin kattava sarja pikku-Chamonix:n maisemia.

Huippis_Panorama12b.jpg
11.4.2017 Vetsfjellet, Chadwikryggen ja Irvinefjellet, Gallerbreenin yläpäästä.

Huippis_Panorama12c.jpg
11.4.2017 Chadwikryggen, Perriertoppen ja Irvinefjellet, Tryggvebreenin yläpäästä.

Huippis_Panorama12e.jpg
11.4.2017 Perriertoppen, Pallasfjellet, Junofjellet, Irvinefjellet ja Vestafjellet.

Huippis_Panorama12f.jpg
11.4.2017 Junofjellet, Irvinefjellet,Vestafjellet, Chadwikryggen ja Nøytronfjellet.

Huippis_Panorama12d.jpg
11.4.2017 Nøytronfjellet, Perriertoppen, Pallasfjellet, Junofjellet ja Irvinefjellet.

Huippis_Panorama13c.jpg
12.4.2017 Perriertoppen ja Pallasfjellet.

Huippis_Panorama13d.jpg
12.4.2017 Pallasfjellet Perriertoppenin rinteestä.

Huippis_Panorama13b.jpg
12.4.2017 Pallasfjellet ja Nøytronfjellet Perriertoppenlta.

Huippis_Panorama13e.jpg
12.4.2017 Irvinefjellet,Vestafjellet, Chadwikryggen, Nøytronfjellet ja Perriertoppen.

Huippis_Panorama14f.jpg
13.4.2017 Junofjellet, Irvinefjellet,Vestafjellet, Chadwikryggen ja Nøytronfjellet.

Huippis_Panorama14d.jpg
13.4.2017 Tryggvebreen ja Junofjellet.

Huippis_Panorama14e.jpg
13.4.2017 Junofjellet ja Irvinefjellet.

Huippis_Panorama14b.jpg
13.4.2017 Irvinefjellet ja Vestafjellet, Junofjelletiltä.

Huippis_Panorama14c.jpg
13.4.2017 Nøytronfjellet, Perriertoppen, Pallasfjellet, Junofjellet ja Irvinefjellet.

Huippis_Panorama15b.jpg
14.4.2017 Vestafjellet, Chadwikryggen, Nøytronfjellet, Perriertoppen, Pallasfjellet ja Junofjellet.