Samalla, kun Reposaaressa olen valmistellut kanootin kantta, olen kotonani työstänyt pienempiä osia kanoottiin. Jo viime talvena aloin valmistaa piirustusten mukaista köliä. Kölin valmistusmateriaalina käytin kahden millin haponkestävää terästä, jonka työstäminen oli ilmeisestikin jonkin verrankin hankalampaa, kuin alkuperäisissä piirustuksissa käytetty tavallinen pelti. Ajattelin kuitenkin, ettei pahitteeksi olisi, vaikka köli kestäisikin hapettumatta merivettä. Haittapuolena oli toki haponkestävän teräksen melko suolainen hinta.

Kölin muodon tulostin taas suurkoon tulostimella ja liimasin sprayliimalla teräkseen. Tämän jälkeen sahasin muodon pistosahalla irti teräksestä. Haponkestävän teräksen sahaaminen oli varsin haastava tehtävä. Ensimmäiseksi kokeilin sahata tavallisella metalliterällä, joka muuttui alle viiden sentin sahaamisen jälkeen punahehkuiseksi ja sahan hampaat sulivat pois. Tämän jälkeen ostin varsin suolaisen hintaisia erikoisteriä, joilla homma sujui paremmin vaan ei vaikeuksitta. Jos sahaa painoi eteenpäin liian höllästi metalli kuumeni ja karkastui, jolloin sahaaminen muuttui varsin vaikeaksi. Jos taas sahaa painoi liian kovaa, nappasi joku hampaista teräkseen liian kovaa ja saha hyppäsi ilmaan, sillä seurauksella, että terä usein vääntyi tai meni muuten pilalle. Kuitenkin puolenkymmentä terää ja usemman tunnin myöhemmin, köli oli saatu sahatuksi irti teräsestä. Tämän jälkeen hioin teräsviilalla kölin reunat siisteiksi ja porasin kölipultin ja nostonarun reiät, joiden poraamisessa oli ihan samat ongelmat kuin sahaamisessakin. 

Seuraavan haasteen antoikin kölin etureunan taivutus kaksinkerroin parin sentin matkalta. Kahden millin haponkestävä ei nimittäin taivu ihan helposti. Onneksi työpaikaltani löytyi metalliverstas ja sieltä osaavia opettajia minua neuvomaan (tai oikemmin tekemään työn minun puolestani, kiitos siitä!). Taivutus laitettiin alulle kanttikoneella varovasti, vaikka pelti olikin hieman kanttikoneen suosituksia paksumpaa. Sen jälkeen loppu taottiin vasaralla alasimen päällä sopivasti molemmilta puolilta niin, että köli säilyi suorana. Tässä kohdassa oli ilo seurata todellisen ammattilaisen taitoa, itse tuskin olisin saanut köliä säilymään läheskään suorana. Mutta vielä ei taite ollut tarpeeksi littana, jotta se olisi mennyt kölilaatikkoon, joten jouduin myöhemmin vielä litistämään sitä lisää hydraulitunkin 20 tonnin puristuksella, minkä jälkeen köli oli tarpeeksi littana mahtuakseen laatikkoonsa. (Mitenköhän ne 30-luvulla ovat tehneet tuon taivutuksen kotikonstein?) Tämän jälkeen viimeistelin ja siistin vekkiä vielä hieman viilalla, hiomalla päistä turhat terävät kulmat pois, sekä hiomalla hydraylitunkin ja vasaran jättämiä jälkiä tasiasemmiksi. Kaiken kaikkiaan kölistä tuli mielestäni varsin siisti.

Kölilaatikko oli jäänyt vaiheeseen, jossa laatikon puoliskot oli liitetty toisiinsa ja laatikon päihin oli liimattu lasikuitusuikaleet varmistamaan liitos. Nyt porasin reiät kölipulttia varten ja toisaalta laatikon yläreunassa olevaan ulokkeeseen skuutin kiinnittämistä varten. Kölipulttia varten porasin molempien levyjen läpi reiän 9 millin poralla. Tämän jälkeen suurensin reikää 12 millin poralla kuitenkin niin, että kölilaatikon sisemmät lasikuitukerrokset jäivät ehyiksi. Tämän jälkeen liimasin kumpaankin reikään pätkän hiilikuituputkea, jonka sisähalkaisija oli 9 milliä ja ulkohalkaisija 12 milliä. Puoliskojen samansuuntaisuuden varmistin pujottamalla hiilikuituputkien läpi pätkän 8-millistä alumiiniputkea, jonka olin päälystänyt pakkausteipillä, johon epoksi ei tartu.

Skuutin kiinnitystä varten liimasin hieman pienempää (ulkohalkaisija 8 milliä) putkea palan reikään, jonka oli porannut kappaleen läpi. Näiden hiilikuituputkien tarkoituksena on vahvistaa reiät niin, ettei suhteellisen heikko airix-levy vaurioituisi kyseisissä kohdissa. Hiilikuitua olen taas lasikuidun sijasta käyttänyt, koska sitä on melko helppo saada lennokkitarvikeliikkeistä ihan kohtuulliseen hintaan. 

Liiman kuivuttua vedin alumiiniputken pois kolostaan, mikä ei ollutkaan ihan helppo tehtävä, mutta pihdeillä se lopulta lähti, kun käytti tarpeeksi voimaa. Tämän jälkeen ensin sahasin ja sen jälkeen hioin ylimääräiset putket pois ja lopuksi hioin koko kölilaatikon kauttaaltaan syvyyteen, jossa maton rakenne alkoi kuultaa epoksin seasta.

Kölipultti on hieman ongelmallinen tässä kanootissa, koska se sijaitsee vesilinjan alapuolella. Näin ollen se on tiivistettävä hyvin, jotta sitä kautta vesi ei valuisi istuintilaan. Toisaalta en haluaisi kölipultilla rutistaakaan rakennetta kasaan, joten olen päätynyt seuraavanlaiseen rakenteeseen:

Itse kölipultti on kuusimillinen, jonka keskikohdassa eli kölin kohdalta on ympäröity pätkällä kahdeksanmillistä alumiiniputkea. Alumiiniputken molemmin puolin on tiivisteenä pätkä silikoniletkua, joka siipimutteria kiristettäessä turpoaa täyttämään hiilikuituputken ja pultin välisen tilan tiiviisti. Kun rakenne mitoitetaan sopivasti ei siipimutteria tarvitse kiristää niin tiukaksi, jotta se puristaisi kölilaatikon puoliskoja vastakkain. Pultin keskellä oleva alumiiniputki taas takaa kölin vapaan pyörimisen kölipultin ympäri.

Nyt täytyy enää hieman hioa kölissä olevaa reikää isommaksi, jotta kölipultin pujottaminen olisi helpompaa ja jotta köli mahtuisi paremmin liikkumaan laatikossaan ympäri.