Syyslomalla teimme lomamatkan I. K. Inhan hengessä Etelä-Saksaan Oberstdorfin seudulle. Innoittajana minulle olivat Inhan opiskelujensa lomassa syksyllä 1889 kuvaamat Alppinäkymät tuolta seudulta. Vaikka retkikohteen valinnassa nuo muutamat kuvat olivatkin ratkaisevassa roolissa, oli retken tarkoitus ensisijaisesti olla perhematka, ei valokuvausretki.

Lensimme Suomesta Stutgarttiin, josta vuokrasimme auton. Stuttgartin lentokentältä oli lähes sama matka kuin Müncheninnkin lentokentältä, mutta ajomatka vaikutti kartalta käsin helpommalta. Yöpaikaksemme olin vuokrannut meille yhden vuokrahuoneiston aivan Oberstdorfin kylän keskustasta, josta olisi lyhyt matka kaikkiin kohteisiimme.


Kylän lähivuori iltavalaistuksessa.

Lauantaipäivä menikin lähinnä lennoissa, ajomatkassa ja majoittumisessa. Illalla lähdimme vielä kylän keskustaan kävelemään ja seuraamaan markkinatunnelmaa – kylässä olivat markkinat juuri menoillaan. Tutustuimme myös lähiseudun palveluihin: ruokakauppaan ja leipomoon, josta joka aamu hain tuoreet sämpylät ja leivonnaiset aamiaiselle.

Sunnuntaina menimme gondolihissillä suoraan kylästä lähellä olevalle Nebelhornin huipulle. Ajatuksena oli kävellä osa matkasta alas vuorelta, mutta Aamun vastustuksesta johtuen kävelimme vain ylimmän hissin matkan alaspäin. Palattuamme takaisin kämpille, jäi minulle vielä aikaa lähteä tarkastamaan ja kuvaamaan ensimmäisiä Inhan kuvapareja.


Näkymä Trettachttalin suulta kohti Oberstdorfia.

 Maanantaina lähdimme retkeilemään Trettachttal-nimiseen laaksoon. Laakson pikkutiet olivat varatut paikallisille ja kävelijöille, joten jätimme auton laakson suulla olevalle parkkipaikalle. Laaksossa oli paljon kotieläimiä vielä laitumella: lehmiä, lampaita, vuohia ja yksi hevonenkin. Kaikilla oli kaulassaan kilikello, joiden iloinen kalkatus täytti maiseman. Minä lähdin vauhdikkaammin hakemaan Inhan kuvauspaikkoja, kun muu perhe jäi vaeltamaan rauhallisemmin eläimiä silitellen. Kohtasimme sitten lounaan merkeissä Christleseen rannalla olevassa ruokapaikassa. Ruoan jälkeen kävimme vielä ihastelemassa Hölltobel-nimistä vesiputousta, joka virtasi syvässä kallion halkeamassa.


Paikallisia lehmiä oli vielä paljon ulkona.

Tiistaiaamuna ajoimme samalle parkkipaikalle, mutta nyt suuntasimme suoraan ylöspäin Freibergersee-nimiselle alppijärvelle. Minä taas jäin jälkeen etsimään Inhan kuvauspaikkoja, muiden mennessä edeltä järven rannalla. Aamun sää oli jäinen ja vielä klo 11 aikaan olivat varjopaikat huurteessa. Hetkessä sää kuitenkin lämpeni ja jo tunnin päästä järven aurinkoisemmalla rannalla oli parisen kymmentä astetta lämmintä. Saatuani kuvani kuvatuksi nautimme saksalaiseen tapaan varsin runsaan ja maittavan lounaan järven rannassa ja lähdimme laskeutumaan takaisin autolle.


Alli ja Vuohi.

Valoisaa oli vielä muutamia tunteja jäljellä, joten suuntasimme kokeilemaan kesäkelkkarataa, jollainen oli vähän matkan päässä. Rata oli eräänlainen vuoristorata rinteessä, jossa laskettiin 1-2 hengen kelkoilla ja itse hoidettiin jarrutukset oikeilla hetkillä. Ensimmäinen lasku meni vähän opetellessa, joten ihan ei päästy radan huippunopeuksiin yli 40 km/h. Kelkkaradan jälkeen menimme vielä jälkkärille Itävaltaan, jonka rajalle ei ollut enää matkaa kuin muutama kilometri.


Torstaiaamuna lähivuori oli peittynyt lumeen.

Keskiviikoksi oli tiedossa sateita, joten päätimme lähteä katsomaan Ludvik II:n rakennuttamaa satulinnaa, mikä ainakin Aamun teki syvän vaikutuksen. Torstaiaamun valjetessa saimme huomata kaikkien lähivuorien saaneen lumipeitteen yllensä ja pilvien seikkailevan hyvinkin alhaalla. Niinpä heti aamusta lähdimme tutustumaan paikalliseen museoon, jossa oli esillä maailman suurin kenkä. Museo esitteli paikkakunnan historiaa ja luontoa mielenkiintoisella tavalla ja lapsetkin viihtyivät siellä. Kun museosta tullessamme näytti sää hieman selkenevän, päätimme uudestaan kokeilla nousemista ylös vuorille. Nyt kohteena oli toinen korkea vuori, jonne pääsi gondolihissillä: Fellhorn. Lumipeitteinen huippu nopeasti vaihtuvine säineen teki vaikutuksen myös lapsiin, joten huipulla käynti oli varsin onnistunut. Illalla muut kävivät vielä kylpylässä Sonthofenissa ja minä kävin kävelemässä hieman kaupungin keskustaa ympäri.  


Oberstdorfin kylää.

Perjantaina teimme retken Bad Grönenbachiin, jonka linnassa Inha uransa alussa oli opiskellut valokuvausta. Lapset ja Eeva kävivät tutustumassa paikallisessa ulkoliikuntapuistossa, minun kuvatessani muutamia kuvia linnan lähiympäristöstä.  

Matkailupaikkana Oberstdorf oli mukava pikkukaupunki, jonka ympäristössä riitti ulkoilusta pitävälle paljon kauniita patikointimahdollisuuksia. Tosin suurin osa niistä jäi vielä näkemättä. Sesonkiaikaan paikka lienee tupaten täynnä väkeä, kun nytkin sunnuntain ollessa kaunis oli polkujen päässä oleva maksullinen parkkipaikka täynnä autoja.


Pyökkimetsää Freibergerseen rannalla.

Tietty siisteys pisti silmään: nuorempi tytär totesi jo matkan ensipäivinä Suomen ja Saksan eroiksi sen, että Saksassa ei näy roskia. Oli myös hyvä, että autoilua laaksoissa pikkuteillä oli rajoitettu. Nyt niillä sai rauhassa patikoida ja ei tarvinnut varoa autoja, noilla matkailijamäärillä trafiikki lieneisi melkoista, jos kaikki matkailijat ajelisivat siellä omilla autoilla.


Trettachttal illalla auringon laskettua vuorten taakse.

Kipinä pienimuotoisesta vaelluksesta Alpeilla jäi kytemään mieleen. Hienoja polkuja kaiken tasoisiin retkiin tuntui alueella riittävän. Reittien varsilla näkyi olevan myös mahdollisuuksia ruokailuun ja yöpymiseen, joten retken pystyisi tekemään hyvin kevyellä kantamuksella. Ehkä sitten joskus, kun molemmat lapset ovat tarpeeksi vanhoja jaksamaan pidempiä matkoja…