Kanootinrakennus on ollut pysähdyksissä koko talven, koska käyttämässäni autotallissa ei ole ollut kunnon lämmitystä. Nyt lumien sulattua pääsin taas käsiksi rakentamiseen. Hiukan jännitti avata autotallin ovea monen kuukauden jälkeen, mutta ihan kunnossaolevalta projektini vaikutti.

Syksyllä rakennus jäi vaiheeseen, jossa kannen ulkopinta oli lasikuidutettu, mutta sisäpinta ei. Joulun alla yhtenä lauhana päivänä ehdin vielä piirtää kanteen tulevien helojen, kansiluukkujen ja köysikiinnikkeiden paikat, mutta epoksia ei niissä lämpötiloissa ollut mahdollista käsitellä.

Nyt käänsin kannen ympäri rakentamieni aputukien varaan, jotka laitoin varsinaisen muotin päälle. Levitin kannen sisäpinnalle kerroksen epoksia ja lisäsin mikropalloilla terästettyä epoksia isompiin koloihin. Tarkoituksenani oli tiivistää liimaussaumoja sekä saada airix-levyn pinnasta paremmin hiontaa kestävä. Seuraavana vaiheena on taas jälleen kerran hioa pinta sileäksi ja sen jälkeen aion lisätä kansiluukkujen paikat ja köysikiinnikkeet paikalleen ennen sisäpinnan lasikuidutusta.