Nyt talvilomallani pääsin vihdoin ensimmäiselle kunnon luisteluretkelle meren jäälle. Helmikuun pakkaset olivat vihdoin jäädyttäneet Velkuan ja Kustavin välisen selän noin 7 sentin teräsjäähän varsin laajalta alueelta.

Retkelle lähdin kahden kokeneemman luistelijan kanssa, joista toinen oli Suomen retkiluistelijat ry:n virallinen opas. Ihan varma en ollut siitä, olinko eksynyt vähän väärään joukkoon, sillä toinen luistelijoista oli entinen kilpahiihtäjä ja toinen muuten vaan luisteli varmaan viikossa sen verta, mitä minä olen koko elämässäni kouluvuosieni jälkeen.

Vauhti retkellä oli reipas, ei mitenkään mahdoton n. 18 - 20 km tunnissa jään ollessa hyvää. Mutta täytyy myöntää, että hieman nopeammin luisteltiin, kuin mitä itselläni olisi ollut leppoisa retkivauhti. Näin ollen jouduin koko ajan hieman pinnistelemään pysyäkseni vauhdissa mukana ja luistelu tuntui hieman urheilulta. Toisaalta kuntoahan olen koettanut tänä syksynä ja talvena kohottaa, joten ajattelin sen vaan tekevän hyvää.

Sää oli luisteluun sopiva pikkupakkanen. Teersalosta lähdettyämme saimme luistella pitkät pätkät ropoliasta jäätä, mikä alussa tuntui hankalalta, eihän minulla edes ollut kokemusta sen kaltaisella jäällä luistelusta. Sen jälkeen jää muuttui uudeksi jääksi ja monin paikoin saimme luistella kilometrikaupalla loistavaa sileää jäätä.

Matkasimme Länsiaukon poikki ensin länteen, kunnes saavuimme Iniön aukon reunalla kantavan jää reunaan. Sieltä käännyimme kohti etelää, missä matka jatkui taas avoveden reunaan. Täältä palasimme takaisin pohjoiseen ja sieltä jatkoimme Kustavin salmien kautta takaisin Teersaloon. Matkaa kertyi yhteensä noin 60 kilometriä jäällä olo ajan ollessa noin neljä ja puoli tuntia.

Oli hieman yllättävää, että parhaat luistelujäät löytyivät keskeltä suurta selkää. Kustavin salmipaikoissa oli paljon sulia virtauspaikkoja ja luistelureittien löytäminen oli välillä varsin hankalaa. Kerran karttaa katsoessamme jää jo ritisi uhkaavasti allamme. Ja toisella kerralla oli pakko jalkautua maihin, jotta olisimme päässeet pahimman sulapaikan ohitse.

Länsiaukolla taas oli useita noin sadan metrin laajuisia tuuliavantoja, jotka olivat jäätyneet vain muutaman millin jäähän. Tuuliavantojen esiintymisestä ei ollut mitään selvää logiikkaa havaittavissa. Jos ohutkin lumi olisi peittänyt ne, olisi luistelu ollut mahdotonta.

Hyvän oppaan taitojen ansiosta säilyimme kuitenkin retkellä kastumatta ja päivästä jäi hyvä maku suuhun. Luontoharrastajana mieleen painuivat erityisesti muiden lintuhavaintojen ohella kolme merikotkahavaintoa.

Autolle päästyäni olin melkoisen poikki, sillä lihakseni eivät olleet kovin hyvin valmistautuneet moiseen luisteluun. Vielä seuraavana päivänä jalkani tuntuivat raskailta ja jäykiltä, joten päivä oli käytettävä lepäilyyn.