Uudenvuoden jälkeisenä maanantaina lähdimme Aamun kanssa suolle hiihtelemään. Seitsenvuotiaaksi Aamu hiihtää melkoisen hyvin, mutta tämä olikin ensimmäinen kertamme koneella tehtyjen latujen ulkopuolella. Suurimmassa osassa matkaa oli muutamaan kertaan hiidetty ura alla, mutta kyllä sitä hieman umpistakin pääsimme pistelemään. 

Luomulatu osoittautui Aamulle konelatua hankalammaksi, koska se ei ollut läheskään niin tasainen kuin koneella hiidetty. Niinpä menomatkalla kaatumisia sattui tavallista enemmän. Mutta jo paluumatkalla hiihto sujui kuin vanhalla tekijällä.

Sää oli kylmä, kuten nyt vuoden vaihde on ollut, mennessä sää oli pilvinen, mutta paluumatkalla pilvet repesivät ja saivat maiseman kylpemään satumaisessa valossa. Aamun hanskat kastuivat sen verta pahasti, että paluumatkalla hän sai lainata isän hanskoja, ja minä sain tyytyä varahanskoihini.


Aamu tykkäsi useimmiten hiihtää edellä.


Hiihtomatkan etappina oli riistatorni, joka on muodostunut Aamun lempipaikaksi suolla.


Suurimman osan matkaa latu seuraili suon reunaa.


Lumisateet olivat pukeneet suon puut vaippaansa.


Auringon viimeiset säteet värjäävät metsän reunan.