Koulujen alettua oli ensimmäisenä opetuksenani edellisvuotiseen tapaan vaellus, joka tälläkin kertaa suuntautui Kuusamoon Karhunkierrokselle. Ajankohtana oli elokuun loppu. Tarkoituksenamme ei ollut vaeltaa neljässä päivässä koko Karhunkierrosta, vaan tehdä varsin rauhalliseen tahtiin vaellus Oulangan luontokeskukselta Juumaan.

Matkaan lähdimme sunnuntaiaamuna kahdeksan aikaan. Polkupyörän jätin, kuten lastenkin kanssa, Juumaan nyt mennessä. Perillä Oulangan luontokeskuksessa olimme vasta kahdeksan aikaan, jolloin alkoi jo hämärtää. Niinpä kaivoimme otsalamput esille ja vaelsimme niiden ja kuun valossa ensimmäiselle leiripaikallemme. Matkalla pysähdyimme hetkeksi ihastelemaan Kiutaköngästä, mutta tarkoituksenamme oli palata sille vielä aamulla.


Kiutakönkään alajuoksu kuutamossa

Ensimmäinen telttojen pystytys ja iltapala täytyi tehdä pimeässä ja nukkumaan päästiin puolen yön aikoihin. Jo illalla kävi selväksi, että pikkunisäkkäitä on paljon. Niitä vilisteli taskulampun valossa pitkin ja poikin. Pikkunisäkkäiden varalta ripustin reppuni ruokavaroineen puuhun roikkumaan.


Vaeltajat Oulangan varressa.

Aamulla herätessä olikin sitten yllätys, minkälaisesta maisemasta sitä herättiin.  Aamiaisen ja tavaroiden pakkaamisen jälkeen lähdettiin liikkeelle. Nousimme yöpaikalta rinteen ylös, jonka päälle jätimme rinkat ja lähdimme tutustumaan Kiutakönkääseen, joka edellisenä iltana pimeässä oli jäänyt hieman pimentoon. Aikamme sitä kuvattuamme ja ihasteltuamme palasimme rinkoille ja lähdimme vaeltamaan kohti seuraavaa yöpaikkaa: Ansakämppää.

Matka eteni rauhallisesti maisemia ihastellen ja jo Merenojan leiripaikalla sisäinen kello näytti lounasaikaa. Niinpä pysähdyimme jo siihen valmistamaan ruokaa.  Sää oli kaunis ja tintit hyppelivät ruokapaikkamme ympäristössä. Ruokailun jälkeen kävin vielä vähän kuvailemassa jokirannassa, muiden jäädessä keittelemään vielä kahvia.


Niina kokkaa.

Ansakämpälle saavuimme sen verta myöhään, että varsinaista iltakierrosta emme lähteneet tekemään. Itse kävin iltasella ottamassa muutaman kuvan tutuksi tulleesta niemennokasta. Nuotion äärellä tuli myös istuskeltua ja jutusteltua muiden vaeltajien kanssa. Leiripaikalla näin myös puna- tai metsämyyrän kiipeilevän puussa ja Marita sai todistaa sellaisen vierailua rinkassaan. Onneksi siinä rinkan taskussa ei ollut ruokaa.

Aamulla jatkoimme matkaa jokivartta pitkin, kunnes polku alkoi nousta ylös rinteeseen. Kulmakkapuron leiripaikalla oli vielä turhan aikaista ruveta lounaan valmistukseen, joten jatkoimme matkaamme Jussinkämpälle. Tämä Kulmakkapuron ja Jussinkämpän väli on ehkä tämän meidän vaelluksemme tylsimpiä välejä. Metsä on sinänsä kaunista, mutta kovin samanlaisena se jatkuu koko välillä ilman merkittäviä näköaloja mihinkään suuntaan. Kuitenkin juuri ennen Jussinkämppää tiellemme osui muutama poro.


Vaeltajat matkalla Jussinkämpälle.

Lopulta saavuimme Jussinkämpälle missä olikin aika ruveta ruuan ja leirin valmisteluihin. Riippumattoni ripustin rannan tuntumaan, jotta voisin aamulla herätessäni tarkkailla maisemia. Keittimeni ja riippumattoni herätti pientä ihmetystä muiden vaeltajien keskuudessa. Olin kuulemma pystyttänyt telttani ylösalaisin.


Ruuan valmistusta Jussinkämpällä.

Illalla tein pienen valokuvausretken itsekseni Välimaan suuntaan seuraillen rajoitusosan rajaa. Kovin kaukana en kuitenkaan käynyt, enkä löytänyt mitään kovin erikoista kuvattavaa. Se sijaan ilta Jussinkämpällä oli kaunis ja tyyni ja kuvasin vielä useita kuvia aivan auringon viime säteistä.


Mari relaa.

Seuraavana aamuna lähdimme kämpältä liikkeelle viimeisten joukossa, matkahan seuraavalle yöpymispaikalle Kitkajoen varteen ei ollut pitkä. Heti lähtömme jälkeen näimme suolla pari poroa, joista sain jonkin moisen kuvankin. Matkalla Kitkajoen rantaan pysähdyimme kierrätyspisteellä ja lähteellä.  Kitkajoen rannassa pysähdyimme hetkeksi ensimmäisellä leiripaikalla, josta sitten siirryimme hieman matkaa eteenpäin, kolmannelle retkipaikalle.


Poroja matkan varrelta.

Tällä paikalla oli jo pari kalastajaa yöpymässä, joten pystytimme omat telttamme hiukan sivummalle, joen mutkaan.  Leiripaikkana tämä oli ehkä viihtyisin tähän mennessä. Aivan telttojemme ohitse virtasi Kitkajoki, jonka veden solina kuului leiripaikkaan. Joen toiselta puolelta nousivat korkeat kalliot. Pienet pensaat kätkivät meidät ohi kulkijoiden silmiltä. Oman viehätyksensä paikkaan toivat koskikarat, jotka kalastelivat Kitkajoessa.


Lähde polun varressa matkalla Kitkajoelle.

Illalla lähdimme kiipeämään Päähkänänkalliolle, josta on upeat näköalat aina Venäjän puolelle saakka. Matka ylös ei ollut pitkä, joten jäimme melko pitkäksi aikaa maisemia ihastelemaan. Laskeva aurinko maalaili pilvien välistä maisemaa kauniisti. Kolmesti yritin pyydystää noita säteitä eräältä, hieman vaikeapääsyiseltä kielekkeeltä. Mitä menettävätkään ne vaeltajat, jotka kiireellä kiitävät tämänkin maiseman ohi.


Viimeinen leiripaikkamme Kitkajoen varressa.

Seuraava aamu valkeni sankassa sumussa, jota lähdin pariksi tunniksi ennen virallista herätystä kuvaamaan. Aamun hienoimpia hetkiä oli se, kun sumun hälvetessä, ympäröivät kalliot alkoivat kuultaa sumun seasta.


Mari ja Päivikki kokkaa.

Päivän matka oli retken pisimpiä, joten lähdimme reippaasti liikkeelle. Kitkajoen varrella aurinko alkoi paistaa ja päivä lämpeni. Kitkajoen varsi on kaunis, mutta en ole sitä koskaan oikein osannut valokuvata. Ehkä tuo keskipäivän melko kova valo, jossa matkan olen nyt kolmasti taittanut, ei oikein istu tähän maisemaan.


Kitkajoen isokoskeloita.

Harrisuvannon kämpällä oli pari kesyä kuukkelia, jotka kävivät kädestä syömässä. Me pidimme kämpällä vain lyhyen pysähdyksen ja lähdimme jatkamaan kohti Jyrävää pitääksemme siellä ruokataukomme. Harrisuvannossa oli vastassa myös ensimmäinen riippusiltamme.


Harrisuvannon Kuukkeli.

Jyrävälle saapuessamme oli päivä jo pitkälti yli puolen päivän. Kämpän ympäristössä oli melkoisesti väkeä, joten siirryimme kosken alle ruokailemaan. Itse valmistin ruokani nopeasti ja muiden jäädessä vielä kahvittelemaan, päätin lähteä edeltä Juumaan, jotta ehtisin hakea kämpän avaimen, ennen leirintäalueen sulkeutumista. Muilla piti sitten olla helppo taival seurata polkua Juumaan. Taivalsin vaihteeksi varsin reippaalla askeleella Juumaan, jossa ehdin vielä jälkkäriksi nauttia teen ja munkinkin ennen paikan sulkeutumista.


Mari ylittää Kikajokea.

Sitten jäin odottelemaan muita, ehkä noin tunnin päästä päätin lähteä heitä vastaan. Kävelin ensin Myllykoskelle, ilman havaintoja. Sitten lähdin siitä etenemään kohti risteykseen, josta Karhunkierros kääntyi kohti Rukaa, ei havaintoja. Kyselin Jyrävältä tulevilta olivatko he nähneet moista porukkaa, ei havaintoja. Päätin palata Juumaan, jonne olin jättänyt puhelimeni. Sinne palattuani sain soitettua ryhmälle ja selvisi, että he olivat menneet risteyksestä ohi ja lähteneet Rukan suuntaan. Käveltyään lopulta kartalta ulos, olivat he huomanneet virheensä ja olivat nyt jo paluumatkalla. Kun he vihdoin saapuivat Juumaan, alkoi ilta jo hämärtää ja minulla oli jo hieman kiire lähteä hakemaan autoa pyörälläni, ettei tarvitsisi paljoa polkea pimeässä. Onneksi pyörässäni kuitenkin oli kuitenkin valo, jotta saatoin polkea vielä pimeässäkin.

Reissu sujui pääpiirteissään mukavasti. Ryhmässä oli ehkä tavallista enemmän individualisteja, joten välillä eri tarpeiden ja toiveiden sovittelussa oli hommaa tavallista enemmän. Samoin aikataulujen pitämisessä oli hieman ongelmia, aamuisin lähdöt tahtoivat venyä ja tauoista tuli helposti pitkiä. Mielestäni retkellä ei kuitenkaan saisi olla kiire enkä pidä hoputtamisesta, mutta ehkä ryhmässä olisi hyvä, että olisi sovitut aikataulut, joista pidetään kiinni – aikataulut toki voivat olla löysät.


Ryhmämme keittelee ruokaa Kitkan varressa.

Matkan pituudella ja vauhdilla, tuskin pystyy tällaisella retkellä ylpeilemään, mutta mikä vaeltamisessa onkaan tärkeintä? Itselleni ei ainakaan koskaan ole ollut tärkeintä ne reppu selässä vaelletut kilometrit, vaan luonnossa koetut hetket, kauniit maisemat ja uudet luontohavainnot, joiden saamiseksi täytyy välillä osata pysähtyäkin.