Matkan alussa kuljimme neljä ja puoli päivää Adventdalenin, Eskerdalenin ja Sassandalenin laaksoissa ennen saapumistamme jäätikön reunalle. Laaksot olivat jokiuomien labyrinttimäisen verkoston muodostamia laajoja tasankoja, joita parhaimmillaan reilun kilometrin korkuiset vuoret reunustivat. Alkupäivien sää oli kirkas ja suhteellisen kylmä, lähes 30 astetta pakkasta. Tyyni sää ja auringonpaiste tekivät olosuhteista kuitenkin varsin miellyttäviä.

Laaksojen vuotuinen sademäärä on vain reilu kolmannes Etelä-Suomen vastaavasta, joten valtavan paksuja kinoksia ei laaksoihin pääse muodostumaan. Laaksoissa myös tuuli kuljettaa lunta tehokkaasti, kunnes se kasautuu maanpinnan painaumiin tai pakkautuu tiukkoihin kinoksiin. Lunta kuitenkin oli kuitenkin ihan riittävästi hiihtämiseen, vaikka ruohon korret tulivat esiin mättäiden päältä ja paikka paikoin jokijää olikin paljasta.

Tällä alkumatkalla ohikiitävät moottorikelkat eniten rikkoivat koskemattoman erämaan tunnelmaan. Reittimme oli sama kuin Pyramideniin ja Itärannikolle suuntaavilla kelkkasafareilla, sillä molemmat pyrkivät käyttämään helpointa ja nopeinta tietä Rabotbreenin-jäätikölle. Valokuvaamista kelkkojen aiheuttamat jäljet vaikeuttivat huomattavasti. Kulkusuuntaan oli lähes mahdotonta saada kuvaa, jossa moottorikelkkojen highway ei olisi näkynyt. Sivuillakin oli tosi usein yksittäisten uralta poikenneiden kelkkojen jälkiä pilaamassa kuvaa. Legitaukokin oli harvoin niin pitkä, jotta olisi ehtinyt riittävän sivuun urasta saadakseen kuvaan koskemattoman hangen.

Huippis_Panorama1d.jpg
31.3.2017 Hiorthfjellet, Operafjellet ja Breinosa, Adventdalen.

Huippis_Panorama1c.jpg
31.3.2017 Operafjellet, Hallwylfjellet ja Breinosa, Adventdalen.

Huippis_Panorama1b.jpg
31.3.2017 Operafjellet, Helvetiafjellet ja Breinosa, Adventdalen.

Huippis_Panorama2b.jpg
1.4.2017 Helvetiafjellet ja Adventelva, Adventdalen.

Huippis_Panorama3d.jpg
2.4.2017 Sticky Keep ja Flatkollen, Sassendalen.

Huippis_Panorama3c.jpg
2.4.2017 Trehøgdene, Sassendalen.

Huippis_Panorama3b.jpg
2.4.2017 Milne Edwardsfjellet ja Stensiöfjellet, Sassendalen.

Huippis_Panorama5d.jpg
4.4.2017 Milne Edwardsfjellet, Sassendalen.

Huippis_Panorama5e.jpg
4.4.2017 Stensiöfjellet ja Wallenbergfjellet, Sassendalen.