Kuluneella viikolla olimme oppilaiden kanssa kaksi päivää kuvaamassa. Tiistaina olimme Latokartanon koskella ja Teijossa. Sää oli tuhruinen, välillä satoi räntää. Kuitenkin sula vesi teki maisemista mielenkiintoisia. Keskiviikkona olimme Pukkipalossa ja Kurjenrahkalla kuvaamassa. Tällä kertaa sää oli edellisen täydellinen vastakohta. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja pakkasta lienee ollut parisen kymmentä astetta. Ainakin kameroiden akut olivat koetuksella, jollaista en aiemmin ole kokenut. Omaa kameraani sain pitää takin alla lämpimässä, jotta se toimisi. Saukon jälkiä tuli vastaan niin Savojärvellä kuin Latokartanonkin koskella. Ja metsäkauriit olivat käyskennelleet isoina tokkina Pukkipalossa.


Latokartanon kosken alajuoksun suvanto.


Sahajärven alapuolinen suvanto, oli näin talvellakin sula.


Kallionjyrkänteeltä valuva vesi oli tehnyt upeita jääpuikkoja.


Pukkipalon metsää. Koetin tähän pyydystää metsän pohjalle yltäneen auringonpaisteen.


Auringonpaisteinen puu innosti kuvaamaan yhden pystypanoraamankin.