Kesäkuun alussa osallistuin Seikkailukasvatuksen erikoisopintojen yhteydessä neljän päivän melontaretkelle Perämeren saaristoon.  Retki oli myös osa melonnanohjaaja koulutusta.

Lähdimme matkaan Peräpohjolan opiston rannasta ja laskimme kajakeillamme Torniojokea alas. Virta oli melko voimakas ja maantiesillan kohdalla virta muodosti jo pienen kosken. Torniojoessa oli vielä hieman jäljellä kevättulvaa ja itselleni elämykseksi muodostui voimakkaassa isossa virrassa melominen. Tornionjoen virta jatkui voimakkaana yllättävän pitkälle suistoalueella ja olosuhteet muistuttivat tavallaan Vienanmerellä kokemaani vuorovesi-ilmiötä.


Ruuan laittoa sadekatoksessa.

Yöksi asetuimme Prännärinniemen laavulle. Illalla alkoi sataa ja asetuimme ryhmiemme omiin sadekatoksiin pitämään sadetta ja laittamaan ruokaa. Ennen nukkumaan menoa pidimme lyhyen yhteisen palaverin laavulla, jonka jälkeen Kaitsu piti demostraation aiheesta How To Shit In Woods. Hieman liioitellulta tuntui omien jätösten kaivaminen maahan, mutta tänä kesänä kyllä vakuutuin sen tarpeellisuudesta vierailtuani Repovedellä parilla leiripaikalla, joissa ei ollut huussia.

Aamulla leiripaikassa tuuli ei vielä tuntunut erityisen kovalta. Lähdettyämme liikkeelle Röytän sataman tarjoamasta suojasta kaakkoistuuli sai nostettua melkoisen aallokon. Ennen pääsemistämme Hanhen kärjen tarjoamaan suojaan saimme tosissamme harjoitella kunnon aallokkomelontaa. Vahingoilta onneksi vältyttiin ja illalla useimmat pitivät päivän parhaana elämyksenä juuri tuota aallokkoa.


Kaitsu opastaa oikeissa melaotteissa.

Päivällä saavuimme Torne Furölle, jossa pidimme ruokatauon ja kävimme harjoittelemassa suuntiman ottamista ja kartan lukua saaren toisella laidalla. Kello oli sen jälkeen jo niin paljon, ettemme enää lähteneet jatkamaan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti Stora Hamnskärille, vaan jäimme tänne yöpymään. Illalla teimme vielä iltalenkin lähimpien saarien ympäri, jolloin tuulikin oli jo melkoisesti tyyntynyt.


Kartanlukuharjoituksia.


Kaitsu mittailee tuulta.

Seuraavana päivänä oli minun ja Jennin ohjausvuorot, joten kävimme Kaitsun ja Eevan kanssa pitkät keskustelut seuraavan päivän melontasuunnitelmista. Päädyimme palaamaan yöpymään samaan saareen takaisin. Pohdimme melko pitkään sitä, purkaisimmeko leirin kokonaan vai ottaisimmeko mukaan vain minimivarustuksen, jolla kuitenkin hätätilanteessa olisi ollut mahdollista yöpyä toisellakin saarella. Itse kannatin koko leirin purkua, Kaitsu olisi lähtenyt minimivarustuksella. Kuitenkin, kun rupesimme listaamaan tuota minimivarustusta, alkoi tuntua että helpommalla pääsee, kun otetaan kaikki varusteet mukaan. Samalla voisimme pystyttää leirin hieman eri paikkaan kuin nyt, mikä voisi olla perusteltua luonnon kulumisen välttämiseksi.


Nuotiolla reflektoimassa.

Maanantai alkoi Jennin ohjausvuorolla ja minä käytin aikaani tarkkailemalla ryhmää. Hiukan katselin sitä kenen jaksamista kannattaisi omalla ohjausvuorollaan tarkkailla eniten. Sää oli tyyntynyt lähes täysin ja melontasää oli kutakuinkin täydellinen. Jo nyt aamupäivällä näimme ensimmäiset hylkeet Klauksen ja Sipin välisillä luodoilla. Yrityksestä huolimatta, en varmuudella saanut niitä määritettyä. Ruokatauolle rantauduimme Lilla Hamnskärin rantaan.

Minun ohjausvuoroni alkoi puolilta päivin. Jaoin ryhmälle paikat ja lähdimme kiertämään Lilla Hamnskäriä ympäri. Kaitsu tuli melomaan rinnalleni ja keskustelimme kaiken näköisistä asioista aiheeseen liittyen ja vähän sen vierestäkin.


Merimerkkien opiskelua.

Melko pian hän pudotti pommin kysyessään mikä mulla on päivän agendana. Mielessäni en ollut ajatellutkaan moista, joten vähän aikaan mietin, mitä sellaista osaisin, josta pystyisin noin yllättäen vetämään, jotain ohjauksellista. Suunnistus ja navigointi nyt ainakin oli sellaisia asioita. Niinpä pysäytin ryhmämme Stora Hamnskärin eteläpuolelle ja annoin tehtäväksi määrittää sijaintimme ja pyrkiä tunnistamaan lähistön saaria.

Etäisyyksien arviointi osoittautui varsin hankalaksi matalasta kajakista käsin.  Etenkin puuttomien luotojen arviointi, joissa ei ollut mitään antamassa mittakaavaa. Tyynellä edes aallot ei auta mittakaavan muodostamisessa. Myös muutamat luodot näyttivät sulautuvan täysin takanaan oleviin saariin ja joistain rakennuksista oli lähes mahdotonta nähdä oivatko ne kyseisellä luodolla vai sen takana.

Matkalla Torne Furölle pysähdyimme muutaman kerran vielä tutkimaan karttaa lyhyesti yhdessä. Torne Furön ja Stora Hamnskärin välisillä luodoilla pääsimme ihastelemaan useasti hylkeitä. Ne yksilöt, joiden pään pääsin kunnolla näkemään, olivat mielestäni ainakin norppia. Ne lekottelivat saarten välisillä pienillä vesikivillä siellä täällä. En koskaan ennen ollut päässyt näkemään norppia yhtä hienosti.


Kaitsu melomassa.

Akin ehdotuksesta kiersimme Torne Furön vielä toiselta puolelta kuin aamulla. Kaitsun mielestä myönnyin liian helposti ryhmästä tulleeseen ehdotukseen. Kuitenkin, koska mielestäni meillä oli aikaa tehdä tuo varsin pieni lisälenkki ja minulle ei muutakaan perusteltua syytä ollut sitä kieltää, niin siihen oli helppo myöntyä. Olinhan itsekin tuota miettinyt, mutta ajattelin ryhmän jo kaipaavaan leiriin mahdollisimman pian.

Saaren toisella rannalla oli kalastajien tukikohta, jonka ympäristössä saimme väistellä rysien naruja. Tukikohdan kohdalla tein pienen koukkauksen sen ohi, jotta olisimme nähneet rannalla olleita rysiä. Koukkauksen tarkoitus jäi muille vähän epäselväksi ja lisäksi, kun lopussa hieman hidastin vauhtia varoessani pyydyksiä, olivat muut hieman hämmennyksissä, mitä tapahtuu ja mihin olimme menossa yötä. – Hyvän tiedottamisen merkitystä ei koskaan voi yliarvioida.


Kajakin pakkausta.

Illalla leirissä opettelimme hypopussukoiden tekoa tilanteessa, jossa jotakuta uhkaa alilämpöisyys. Emme käyttäneet siihen valmiita ratkaisuja vaan hyödynsimme niitä tarvikkeita mitä meillä oli: makuupusseja, juomapulloja ja pressuja.


Ville hypotermiapussukassa.

Illalla kiikaroimme myös hylkeitä, joita oli kertynyt useita yksilöitä edustallamme olleille kivikoille lepäilemään. Nyt joukosta löytyi myös selviä harmaahylkeitäkin. Olisivatkohan ne kertyneet odottelemaan Tornionjokeen nousevia lohia?


Norppa kivien joukossa.

Viimeisenä aamuna minulle ja Samulille lankesi tehtäväksi aamujumpan järjestäminen. Meidän telttaryhmä oli saanut lempinimekseen Fast and light, jonka mukaisesti Samuli keskittyi liikunnallisempiin tehtäviin ja minä kevyempiin jooga-tyyppisiin venytyksiin. Jostain ihmeen syystä varsinkin kissa-venytykset saavuttivat ansaittua suosiota.


Aamujumppaa Torne Furön rannassa.

Viimeisenä päivänä keskityimme melomaan loppupisteeseemme. Tuuli oli taas noussut ja jouduimme puskemaan vastatuuleen. Launinkarin eteläkärjessä pidimme ruokapaussin. Melko kova vastatuuli yhdistettynä kylmään veteen oli vienyt ryhmältä voimia ja vetäjänä toiminut Aki päätti jättää loppuun suunnittelemansa suistoalueen melonnan väliin.

Viikinlahden satamassa nostimme kajakit ylös ja alkoi retken vaarallisin osuus: kajakkien pakkaaminen korkeaan traileriin. Onneksi vahingoilta vältyttiin, vaikka läheltä piti -tapahtuma nähtiinkin. Siitä ajoimme opistolle suorittamaan tarpeelliset varustehuollot.